tiistai 11. tammikuuta 2022

Ei nimi lasta pahenna

 


Olen aina ajatellut, että toisten nimiä ei arvostella eikä väännellä ja yritän uskoa, että vanhemmat ovat antaneet lapselleen parhaan mahdollisen ja kaikkein kauneimman nimen minkä ovat sillä hetkellä keksineet. Olen joutunut jo useampana vuonna perumaan ajatuksiani. Nimiä ei saa edelleenkään väännellä, mutta väkisinkin ne joskus ajan myötä vääntyvät - lempinimiksi ainakin. Ja se on eri asia.

Muistan aikakauden, kun Kauniit ja Rohkeat -ohjelmasarja kirvoitti nimenantoon. Kuuklasinpa huvikseni ja löysin etsimäni. Suomessa on tällä hetkellä 16 Brooke-nimistä tyttöä, tai jo naista, ja 21 Ridgeä. Muistan itsekin aikanaan nähneeni kirkollisissa ilmoituksissa kastettujen osiossa nimen Ridge Korhonen, eipä siinä mitään.

Pamela-nimisiä löytyi jopa 463 kappaletta, ja mietinkin, että Dallas-sarja varmasti aikanaan innoitti tähän nimenantoon. Pamela oli sarjan kaunotar ja kovasti imitoitu minunkin nuoruudessani. Lucyjä Suomessa on 83 ja Bobbyjä 16. 

Keskiviikkona 5.1.2022 julkaistiin Oikeusministeriön nimilautakunnan vuonna 2021 puoltamia ja puoltamatta jättämiä nimiä. Puollettujen joukossa olivat ainakin Kissa, Tuhka, Rivakka, Atlanti, Jeppis, Maasikas, Oudokka, Ski, Tottibil ja Äälö. Puoltamattomia olivat vastaavasti muun muassa seuraavat nimet: Avi-cii, Bizkit, Darth, Hades, Kahvi, Maito, Nosferatu, Peeveli ja Moukari.

Pakko se on nyt edellä mainittuja nimiä kommentoida, että eipä tee paljon eroa puollettujen ja puoltamattomien välillä. Miten kukaan voi ajatellakaan laittavansa lapsensa nimeksi mitään edellä mainituista?

Erikoisia nimivalintoja voidaan nimilautakunnan mukaan hyväksyä poikkeustapauksissa ja perustellusti, esimerkiksi, uskonnollisen tavan perusteella tai jos samainen erikoinen nimi on jo käytössä viidellä samaa sukupuolta olevalla henkilöllä.

Vuoden 2020 hylättyjen etunimien listalta löytyy seuraavia ehdotuksia: Arka, Avicii, Herra, Lucifer, Pimu, Örkki-Ukko, Ruumiinkukka ja Raivomieli. Mieleni valtaa järkytys - ovatko jotkut vanhemmat olleet tosissaan antamassa näitä nimiä lapselleen?

Vuonna 2020 oli vastaavasti hyväksytty tällaisia erikoisuuksia: Capo, Jekyl, Jääkarhu, Kromi, Mustang, Piano, Puuve ja Kukkia.

Onhan se hauskaa, jos lapselle annetaan hupaisa nimi. Vai onko? Mitäpä sanotte siinä tapauksessa seuraavista: Alin Kunto, Anna Aina, Ensi Lempi, Anna Vappu Vasara, Aulis Hikipää, Hellä Alapää, Impi Aina Ilona... ja lisää: Jalo Peura, Keino Vaahto, Lempi Patja, Marja Piirainen, Per Saukko, Satu Linna, Sini Sorsa, Terho Tammi, Tuuli Viiri.... Jotenkin tuntuu, että pakko näiden on olla tahattomia... Joku idea se nimessä kai aina on ja se sitten kai suotakoon. 

Vauvalle joku hellanlettas-nimi voi tuntua ihan mukavalta ja hauskalta, mutta pidemmän päälle ja aikuisena voi Nuppu (711 kpl), Ruusunnuppu (13 kpl), Nalle (16 kpl), Barbi (12 kpl) tai Ransu (15 kpl) tuntua hassulta. Tai sitten ei!

Minusta tuntuu ihan kaupunkilegendalta, että täällä meillä päin olisi Liskon sisarukset nimeltään Pasi ja Sisi. Melkeinpä toivon, että joku on jutun tempaissut omasta päästään. Mutta kun lukee noita hylättyjä nimiä, niin nämä nimiyhdistelmäthän ovat ihan lepsuimmasta päästä. 

Silti en voi välttyä ajatukselta, että vanhempien pitäisi tarkoin miettiä antavatko erikoisella nimellä lapselleen lahjan vai taakan. Lapset ovat julmia ennenkuin oppivat tuntemaan empatiaa toisiaan kohtaan. Erikoisen nimen omaava lapsi huomaa kyllä äkkiä itsekin, että on varmaan ainoana maailmassa tietyn nimisenä. Ei voi etukäteen tietää, tuleeko lapsesta vahva nimensä kantaja vaiko ei.

Kuuklasin lisää aiheesta ja löysin IS:n nettisivuilta jutun vuodelta 2014. Tuossa artikkelissa kerrottiin 2000-luvun erikoisten nimien antamisen trendistä. Harvinaiset nimet jaettiin ainakin tuolloin kolmeen pääryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä yhdistetään nimiä ja sanoja. Toiseen ryhmään kuuluvia nimiä muunnellaan niin, että vaihdetaan tutummasta nimestä kirjain tai kaksi. Hennasta tulee Henja, Irjasta Inja tai Veetistä Veetu tai Vaatu. Kolmannessa ryhmässä oli suomenkielisiä uniikkinimiä. Jutussa oli mainittu nimiä, joita oli tuolloin ollut tulossa vain yhdelle henkilölle (eli ilmeisesti hyväksytty nimilautakunnassa) - tässä niistä muutama: Ninnuida, Vadelma, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Muru, Oodi, Sävel, Ruusumarja. Taas tutkin lisää - näistä edellämainituista nimistä Vadelmia löytyy tällä hetkellä 184 kpl, Muruja 43 kpl, Oodeja 22 kpl, Säveliä 12 kpl, Ruusumarjoja alle 10 samoin Unnaluunia. Ninnuidoja, Meamollia tai Eleaomenia ei löytynyt yhtään kappaletta - vanhemmat lienevät muuttaneet mieltään viime hetkellä.

Ei muuten löytynyt yhtään Nymmaakaan, mutta yllättäen löytyi yhteensä alle 20 Nytteä. Nytteksi on nimetty vuosina 1960-1999 miehiä sekä naisia molempia alle 10 henkilöä.

Erikoisia ja tavallisia nimiä voi käydä kurkkaamassa tällä sivustolla:

Lapsennimi.com/Erikoiset nimet

Tai Digi- ja väestötietoviraston sivuilta: https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_etunimihaku.asp?L=1

Koirille ja muillekin lemmikeille on kautta aikain annettu ihmisnimiä. Vuoden 2021 suosituin koiralle annettu nimi oli Luna. Luna on annettu myös ihmisnimeksi, suurimmaksi osaksi naisille, Suomessa vuodesta 1940 alkaen yhteensä noin 1400 henkilölle ja tällä hetkellä Luna-nimisiä henkilöitä on 745 kpl, joista kaikki ovat naisia. Kutsumanimeltään Luna-nimisiä (rekisteröityjä) koiria oli 226 kpl vuonna 2021. Seuraavaksi suosituimmat koiran kutsumanimet ovat: Alma, Helmi, Sulo, Hertta, Martta, Bella ja Onni.  Melko samoja nimiä annettiin muistini mukaan muutamia vuosia sitten lapsille oikein urakalla, Bella poislukien. 

Eläinten nimeämisen ihmisnimien mukaan ymmärtää oikein hyvin. Onhan koira ja muut lemmikit useimmiten perheenjäsenen asemassa. Meidänkin koirista kolmella neljästä on ollut suomalainen ihmisnimi. 


Labradorinnoutaja oli vuoden 2021 suosituin koirarotu Suomessa. Luna oli suosituin nimi koiralle. Tiedän ainakin yhden Luna-nimisen labbiksen.


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

8 kommenttia:

  1. Jos nimen ajatellaan merkitsevän jotain, niin Toivo ja Voitto ovat aika ymmärrettäviä nimiä - mutta entä Äälö ja Oudokka? Ei kai heidänkin toivota toteuttavan nimeään. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Ja Usko ja Rauha! Näitä nimiä taidettiin antaa sotiemme aikaan paljonkin.
      Kyllä vähän (=aika paljonkin) pitäisi ajatella lasta, ennenkuin antaa nimeksi vaikkapa tuon Äälön. Ääliöhän siitä tulee mieleen, ei voi mitään.

      Poista
  2. Tietääkö monikaan että Vieno ja kaino nimi on naisen ja miehen nimi, Vieno nimisiä nykyäänkin annetaan.
    Minun lapsen lapsilla on sellaiset nimet joita ei montaakaan ole suomessa, eivät ole suomalaisia nimiä.
    Nuorin tyttäreni täyttää 30v. syntyi nimipäivänä, ajattelin että annan sen nimen, jos syntyy sinä päivänä.
    Toinen tyttärestäni sanoi kerran että kun joku hänen tuttava oli toivonut poikaa, mutta tulikin tyttö, niin tytön nimeksi tuli Unelma sirpaleena, no nimen voi muuttaa jos haluaa.
    Kerran oli kohtaaminen pienen pojan kanssa, niin tuo poika sanoi minulle: "Moi minä olen Eino"
    Kyllä nuo iki vanhat nimet sopii hyvin nykyäänkin.
    Koiralle ja kissalle ja muillekkin eläimille annetaan ihmisten nimiä, ja päinvastoin, eihän se nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
    Nimistä olisi paljon kirjoittamista...ehkä toisen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Vieno ja Kaino kuulostavat naisen nimiltä, mutta on niitä miehen niminäkin käytetty. Niinkuin myös Rauni, joka on minusta ihan naisen nimi.
      Toinen juttu on nämä nykyajan nimet, joista osa on tarkoituksella sellaisia ettei sukupuoli ilmene nimen perusteella. Minun mielestäni vähän hankalaa, mutta se on nykyaikaa.
      Joskus kuulee kivoja erikoisia nimiä, niinkuin esimerkiksi tyttäreni ystävä, joka on nimeltään Avilla. Minusta ihan huippuihana nimi.

      Poista
  3. Minun veljeni oli ihastuksissaan kun minusta vanhempi sisar syntyi ja oli kuulemma kysynyt papilta että eikö sille voisi antaa nimeksi Prinsessa Ruusunen 🤗. Ei tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olisihan se ollut ihanaa, jos veljesi olisi saanut toiveensa läpi, mutta ymmärrän hyvin miksei saanut. Mutta mikä rakkauden osoitus tuo nimiehdotus olikaan!

      Poista
  4. Me ajattelimme antaa ensimmäiselle tyttärelle nimeksi Olga. Sitten se alkoi tuntua liian epäsuomalaiselta, venäläiseltä. Niinpä annoimme nimeksi Vera, joka muistaakseni merkitsee uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Se onkin jännä miten se nimi siinä noin kahdessa kuukaudessa ennen nimenantoa muokkautuu juuri oikeaksi.
      Monet etukäteen suunnitellut nimet vaihtuvat, syystä tai toisesta.
      Vera on kaunis nimi! Niin on Olgakin, mutta ehkä hieman tulee sama mielleyhtymä kuin sinullakin. Vaikkei siinäkään mitään huonoa ole.

      Poista

Kiitos kommentistasi!