Syön omenia tai omenoita vain syksyisin. Siis vain silloin, kun on kotimaisia saatavilla. Oma omenapuu kuoli jokunen vuosi sitten ilmeisesti paleltumalla talven kovissa pakkasissa. Ei se vielä suuria satoja ehtinyt tehdäkään. Sen tuhoutuminen oli sikäli iso suru, kun olin saanut sen tuparilahjaksi joukolta työkavereita.
Se oli niin sanottu perheomenapuu, jossa oli kolmea omenalajiketta samassa puussa. Puutarhurit tietävät näistä asioista enemmän. Yhteen omenapuun runkoon saadaan vartettua muita lajeja ja ne jatkavat omaa kasvuaan ja elämäänsä oman lajinsa mukaisesti ja tekevät sen mukaisia hedelmiä. Niin tässäkin ihanassa puussa oli kolmenlaisia omenia.
Sen jälkeen on pitänyt pärjätä kaupasta tai torilta ostetuilla omenoilla. Torilla niitä onkin myynnissä laatikkokaupalla vaikka minkä merkkisiä ja makuisia. Eräänä syksynä ostin niitä useammankin laatikollisen autotalliin, koska siellä on läpi talven muutama lämpöaste ja siten se on oivallinen säilytyspaikka omenoille.
Prismassa olen nyt käynyt omenaostoksilla. Siellä on ollut pääasiassa kahta omenalajiketta saatavilla. Molemmat ovat olleet tosi hyviä ja maukkaita, niiden nimiä en nyt muista. Toisissa niistä oli omituinen vaha pinnassa, mikä pisti epäilemään, ovatko ne kotimaisia ollenkaan.
Jossain vaiheessa kuulin ilkeän huhun, että kaikki ne kuitenkin tulee Suomeen Puolasta, ne vaan muuttuvat Ahvenanmaan kautta kulkiessaan "kotimaisiksi". Tiedä sitten, pitääkö paikkansa. Kerran ostin Citymarketista omenia, joista kyltin perusteella tiesin, että ne varmasti olivat kotimaisia ja vielä kohtalaisen lähellä tuotettujakin. Ne vaan olivat paljon pienempiä, mauttomampia ja muutenkin surkeampia kuin ne Prismasta ja torilta aikoinaan ostetut. Tuo Puola - Ahvenanmaa -tarina liittyi nimenomaan niihin torilta ostettuihin omeniin.
Muistaako joku vielä sen ajan, kun kauppoihin tuli pari viikkoa ennen joulua "jouluomenoita". Niitä myytiin laatikkokaupalla, siis sellaisia melkein banaanilaatikon kokoisia laatikollisia. Ulkomaisiahan ne tietysti olivat. Nykyaikaan verrattuna, kun kaikkea mahdollista saa kaupasta yltäkylläisesti ympäri vuoden, se jouluomenien tulo kauppaan kuulostaa joltain pula-ajan touhulta.
Lapsuudenkodissa asuessani sain omenoista enemmän kuin tarpeekseni. Meillä oli tosi suuri omenapuu, jossa kasvoi niin sanottuja talviomenia. Ne olivat ison appelsiinin kokoisia ja niistä tuli hyvää hilloa. Ikinä niissä ei ollut matojakaan. Niitä sitten kuorittiin talkoilla kaiket illat, ämpärikaupalla. Seuraavana päivänä ne keitettiin hilloksi ja hillo pakastettiin. Talven mittaan niistä hilloista sitten tehtiin lauantaisin omenapiirakkaa.
Lopuksi pohdintaa siitä, miten omena-sanaa taivutetaan.
Suomen kielessä monella sanalla on rinnakkaisia versioita taivutusmuodoissa. Se tarkoittaa sitä, että sitä voi taivuttaa kahdella tai jopa useammalla tavalla ja kaikki ovat oikein. Toisinaan niillä voi olla murre- tai tyyliero. Omenan monikon genetiivillä on neljä vaihtoehtoa: omenien, omenoiden, omenoitten, omenain. Tyylillisesti tuo neljäs on kirjallisin, muuten niillä ei ole eroa. Nykysuomen sanakirja kertoo, minkä taivutuskaavan mukaan sana taipuu.
Tähän ihan loppuun lisään vielä parhaan omenapaistoksen reseptin:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/09/parasta-herkkua-kotimaisista-omenista.html
Lähteet: Iso suomen kielioppi, SKS, 2005, Nykysuomen sanakirja 1-6. WSOY, 1992, www.kysy.fi.
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat. Kuvassa olevat omenat liittyvät tapaukseen.
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!