Antti Tuomaisen vuonna 2018 ilmestynyt kahdeksas romaani, Pikku Siperia noudattaa samaa kaavaa kuin aikaisemmin lukemani Jäniskerroin ja Mies joka kuoli. Näistä kolmesta viimeksi mainittu oli paras ja Jäniskerroin jää mielestäni pronssille.
Pikku Siperiassa tapahtumat ovat yhtä järjettömiä kuin kahdessa muussakin kirjassa. Tapahtumat pyörivät meteoriitin ympärillä, joka putosi alkoholisoituneen rallikuskin auton etupenkille katon läpi. Melkoinen sattuma. Taivaankappale on monen kyläläisen mieleinen ja arvokaskin esine, jota säilytetään muutama päivä paikallisen sotamuseon vitriinissä. Niinpä sitä yrittää saada haltuunsa vähän yksi jos toinenkin.
Yövartijaksi museolle pestautuu pastori, joka on ollut rauhanturvatehtävissä Afganistanissa eikä siten ole ihan untuvikko aseiden käsittelyssä eikä itsepuolustuksessa.
Musta huumori kukkii tässäkin kirjassa, mutta ei niin paljoa kuin Mies joka kuoli -kirjassa. Paljon sattuu ja tapahtuu. Kirjan hahmot ovat uskomattomia ja samalla uskottaviakin. Voisin vielä lukea muitakin Tuomaisen kirjoja, mieluummin ehkä uudempia.
Lukija pääsee mukaan tapahtumiin heti kirjan alussa ja teksti tempaa mukaansa. Puolivälin tienoilla alkaa juoni jotenkin hidastumaan ja polkemaan paikallaan. Eikä tässäkään kirjassa ole mitään veret seisauttavaa loppuratkaisua. Ei aina tietysti tarvitse ollakaan.
Tästä kirjasta saisi hyvän elokuvan. Mahdollisesti muistakin Tuomaisen kirjoista voisi tehdä kokonaisen tv-sarjan. En halua taaskaan pilata etukäteen kenenkään lukukokemusta kertomalla koko juonta tässä.
Kuva: Like-kustannus
Ei kaupallista yhtristyötä.
Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mustan huumorin ystävänä piti heti katsoa saako tätä äänikirjana. Saa. Kiitos vinkistä. Koronan aikana olen oppinut kuuntelemaan äänikirjoja aikoina, jolloin tarvitsen kädet muuhun. Tällä hetkellä säilöntään.
VastaaPoistaHyvää elokuuta!