Minun päiväni osa 2

Nytten innoittamana kirjoitan postauksen myös omasta maanantaipäivästäni, joka ei tällä kertaa ollut ihan tavallinen, mutta ei kovin erikoinenkaan. 

Maanantai 31. toukokuuta. Heräsin ilman mitään herätyskelloa, koska tänään ei ole töihinlähtöaamu. Isäntä on vienyt Haukkulin aamulenkille jo ennen kello kuutta ja palannutkin sieltä jo ja sulkenut makuuhuoneen oven, jotta saan nukkua ilman häiriöitä. Pimennysverhot, korvatulpat ja painopeitto ovat siinä hyvänä apuna. Kun olen suorittanut ylösnousemuksen, Isäntä ryömii ulos etätyöluolastaan Haukkuli seuranaan toivottamaan hyvää huomenta. Haukkuli on aamuisin hänen etätyönjohtajanaan. Käytännössä se nukkuu sille varatussa pehmeässä nojatuolissa ihan ”katollaan”, eli kaikki raajat kohti taivasta. Ja kuorsaa.

Syön aamupalaksi pienen kipollisen makeuttamatonta soijajogurttia ja sen päällä pari ruokalusikallista itse tehtyä granolaa. Lisäksi menee mukillinen teetä, jonka seassa on tarpeeksi iso lusikallinen hunajaa. Viihtymispuolesta huolehtii tabletti, jolta luen maakuntalehden ja Hesarin näköislehtenä. Paperilehtien tilauksenhan me lopetimme maaliskuun puolivälissä, josta postasin aikaisemmin. Eikä jääty yhtään kaipaamaan paperista sanomalehteä. 

Sitten voinkin alkaa pukeutumaan ja valmistautumaan kaupunkireissulle. Jouduin varaamaan viikonloppuna lääkäriajan yhtäkkiä ilmenneen kiputilan vuoksi. Sain vastaanottoajan jo aamupäivän puolella ja pääsin vastaanotolle jopa etuajassa. Kivun syy jäi avoimeksi, vaikka tutkittiin ja ultrattiin. Passitettiin verikokeisiin ja niiden tuloksia tässä nyt odotellaan. 

Lääkärireissu yksityisellä tuli melkoisen hinnakkaaksi, noin 460€ kaiken kaikkiaan. Onneksi tulin ottaneeksi sairauskuluvakuutuksen muutamia vuosia sitten. Vakuutuskausi on juuri vaihtunut, joten kuluista vähennetään omavastuu 100€ kerran vakuutuskaudessa. Näistä kuluista tulen saamaan siis 360€ takaisin ja loppukauden kulut korvataan 100%:sesti, jos ne ovat ehtojen mukaan korvattavia. Vakuutuksessani on pois suljettuna migreenin lisäksi toiseen silmään ja toiseen nilkkaan liittyvät sairaudet ja vammat, koska ne olivat jo olemassa vakuutusta otettaessa. Mutta nyt ei ollut kyse silmästä eikä nilkasta. Oikea nilkka menee jo perinteiseen tapaan sijoiltaan tai murtuu sinä vuonna, jonka vuosiluku loppuu numeroon 1. Nilkka murtui vuonna 2001 ja samalla siitä ”meni” nivelsiteet. Vuonna 2011 meni nivelsiteet uudestaan. Kolmas tapaus oli vähän etuajassa syksyllä 2020, kun nilkka nuljahti metsäretkellä astuessani tyhjän päälle. Mutta mitäs näistä menneistä, piti kertoa tästä maanantaista. 

Paluumatkalla lääkärin luota poikkesin lääkärikeskuksen kanssa samassa rakennuksessa olevassa apteekissa hakemassa lääkkeet. Autoilin kotia kohti yhtä kaupungin pääväylää pitkin kunnes huomasin vastakkaisella puolella jalkakäytävää pitkin yksin irrallaan kipittävän pienen mustan koiran. Ehkä se oli bichon frise tai joku vastaava. Paitsi että edellä mainittua rotua ei taida olla mustana. Mutta siis joku taskuraketti kumminkin. Ihan kamalaa, jos se jäisi auton alle. Sen kanssa samaan suuntaan vähän kauempana käveli naishenkilö, joka ei tuntunut kiinnittävän karkulaiseen mitään huomiota. Samaan suuntaan pyöräili myös mieshenkilö, joka sai houkuteltua koiran luokseen, sen verran sain seurattua taustapeilistä. Piti ajaa melko pitkä matka ennen kuin sain tehtyä U-käännöksen ja ajoin takaisin päin katsomaan, voinko olla avuksi, mutta enää ei näkynyt koiraa, pyöräilijää eikä kävelijää. Nähtävästi pyöräilijä oli hoitamassa asiaa tai koira oli palannut talojen pihoille itsekseen. Tai omistaja oli ennättänyt paikalle. Näytti siltä, ettei mitään ollut tehtävissä.

Tein seuraavassa mahdollisessa paikassa taas uukkarin ja ajelin kotiin. Tämä sama seutu etelän suuntaan ajettuna on ennenkin ollut dramaattisten tapahtumien näyttämönä. Ajelin kerran, jokunen vuosi sitten, kotiin päin jostain toisesta autosta irronneen renkaan perässä. Se jatkoi matkaansa muun liikenteen seassa ihan kuin sillä olisi ollut oma ”elämä”. Se vaihtoi kaistaakin välillä. Oli kauhistuttavaa katsoa, voimatta tehdä yhtään mitään, kuinka se kaikki päättyy. Pian rengas kuitenkin törmäsi kadun reunakiveen liikenteenjakajassa, pomppasi korkealle ilmaan ja päätyi vastakkaiselle puolelle tietä jalkakäytävälle. Luojan kiitos, ettei se aiheuttanut mitään vaurioita ihmisille tai muille kulkuneuvoille. Siinä olisi voinut olla pieni lapsi kävellen tai pyöräilemässä tai äiti lastenrattaiden kanssa, joiden päälle pyörä olisi tömähtänyt. Koko tilanne oli ohi alle minuutissa. Tämä kaikki tapahtui ihan samoilla ”hoodeilla” sen eilisen koiraepisodin kanssa. Se renkaan ilmalento lähti siitä samasta liikenteenjakajasta, josta tein uukkarin takaisin kotiin päin. No mutta tämäkin oli siis jo vanha tapaus.

No, kotiin päästyäni syötiin Isännän kanssa edellisen päiväistä uunilohta ja keitettyjä perunoita. Päätäkin särki ja kahden särkylääkkeen taktiikalla ryömin painopeittoni alle ja sain nukuttua parin tunnin päikkärit. Toinen lääkkeistä on sellainen, joka edesauttaa unen saamista. Isäntä oli huomaavaisesti vienyt Haukkulin iltapäivälenkille, vaikka se olisi ollut minun hommani. No minä vein vastavuoroisesti Haukkulin sitten iltapissille, vaikka se on tällä viikolla Isännän homma.  

Sen jälkeen korjattiin vähän takapihan aurinkovarjon asemointia. Se oli viritetty siihen edellisenä päivänä ja huomattiin sen olevan himpun verran väärässä paikassa. Sateen sattuessa se kastelisi terassin tuolit. Tai lähinnä niiden pehmusteet. Nimittäin jos ei sateen sattuessa satuttaisi olemaan kotona. Sillä varjolla on jo ikää ja sitä on niin paljon veivattu auki ja kiinni, että ajateltiin nyt pitää sitä mahdollisimman paljon auki, kun ei se vielä ole  kokonaan rivahtanut. Pitäisi jollain kestävällä konstilla tehdä pihakiviin merkki, missä sen ihanteellisin paikka on. Nyt se tuli nimittäin karvan verran liian kauas. Ehkä sitä joudutaan siirtämään vielä kerran. Sen jalka on ilmeisesti tarkoitettu ruuvattavaksi kiinni johonkin alustaan. Nimittäin ihan ”ittellään” avattu varjo kaatuu heti. Pihakiviin kun sitä on vähän paha ruuvata kiinni, olemme ratkaisseet asian niin, että jalan päälle kasataan tarpeellinen määrä irtonaisia pihasta yli jääneitä pihakiviä, jotka painaa varmaan 10kg kappaleelta. Ja kaunistukseksi ja lisäpainoksi niiden päälle kesäkukkia kolmeen ruukkuun. Kun ruukut ovat koko ajan taivasalla ja auringonpaahteessa, olen havainnut, että samettikukka kestää sellaista elämää parhaiten. En ole koskaan tykännyt samettikukasta, varsinkaan keltaisesta. Se tuo jotenkin mieleeni pesusienen. Mutta etsin tähän aina punaisia samettikukkia. Sitä paitsi ne ovat edullisiakin, 1,50€/kpl.  Nyt joka ruukussa on lisäksi valkoinen miljoonakello.

Kuvan päivänvarjo ei liity tapaukseen.

Illemmalla lueskelin sohvalla makoillen kirjaa ja katsoin yhden jakson erästä sarjaa Netflixistä tabletilta kuulokkeiden kanssa. Isäntä katsoi omaa vähän vanhempaa suosikkisarjaansa dvd:ltä ja telkkarista. 

Sitten vein Haukkulia ulos iltapissille ja suihkun kautta nukkumaan. Pari lukua luin kirjasta, josta ehkä saan kirjoitettua tänne blogiin, ehkä en. Sen lukeminen on jäänyt nyt vähän katkonaiseksi. Taas särky- ja muut lääkkeet naamariin ja unta yrittämään. 

Siinä eilisen päivän (31.5.) tapahtumat mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä (ainakaan tahallaan). En tiedä kiinnostaako ketään. Silti nämä päiväkirjatyyppiset blogipostaukset tuntuvat olevan kovin suosittuja. Ensimmäistä kertaa kirjoitin näin yksityiskohtaisesti omasta päivästäni. 

Kuvat: Pixabay ja Pinterest

Ei kaupallista yhristyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.