sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Pako päihdehelvetistä

 

Anne Pennanen: Pako päihdehelvetistä (Into) julkaistu v. 2021
Huostaanotetun lapsen raju selviytymistarina.

Jenna selvisi päihdehelvetistä, mutta hänen matkansa päihteiden parissa on ollut pitkä. Päihteiden varjo seuraa matkassa koko loppuelämän.

Lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta poikkeuksetta rakastaa heitä lähes ehdoitta. Vaikka äiti olisi ensimmäisenä sallimassa alkoholin käytön. Vaikka äidin ystävä tarjoaisi ensimmäisen amfetamiiniannoksen. Vaikka äidin toinen ystävä raiskaisi. Äiti on silti äiti.

Joskus täydellinen välien katkaiseminen biologisiin vanhempiin, Jennan tapauksessa äitiin,  saattaisi tuntua ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Miksi lapsen pitäisi särkyä aina vain uudestaan, kun tapaa äitiään. Viettää lomiaan tämän luona ja joutua kestämään monta eroa, ikävää ja pettymystä. Viettämään hurjaa, lapselle sopimatonta elämää.

Vanhempien ja sijaisvanhempien yhteistyö on tärkeää, jos siinä on jotain järkeä eli se on lapsen edun mukaista eikä vanhempien lain tarjoamaan oikeuteen perustuvaa. Jos äidin luona oleilu on juopottelua, kännibileitä, kourivia äidin poikaystäviä, baari-iltoja, liftaamista, piilottelua karkureissuilla - siitä alkaen, kun Jenna on hädin tuskin täyttänyt 10 vuotta, ei siinä tuntuisi olevan yhtään mitään järkeä. Jos oma lapsi on äidille kuin yksi kaveri känniporukassa.

Tupakanpolton Jenna aloitti 9-vuotiaana, ensimmäinen humalan hän koki suunnilleen samanikäisenä ja samoihin aikoihin myös huumekokeilun. Ensimmäisen kerran hänet raiskattiin 12-vuotiaana. Äiti tiesi asioista, mutta ei tehnyt mitään. Suurelta osin äiti mahdollisti nämä tapahtumat.

Jenna sijoitettiin lastenkotiin 2-vuotiaana ja kahden vuoden kuluttua tapahtui huostaanotto. Sijaisperheessä hän asui kahdeksan vuotta ja se on ollut hänelle lapsuuden ja nuoruuden aikana ainoa oikea koti. Sijaisvanhemmat eivät enää pärjänneet varhaisteinin kanssa ja seuraava sijoituspaikka oli kasvatuslaitos. Lopulta hänet sijoitettiin Pohjolakotiin, ns. Pokoon, jossa Jenna asui (silloin kun ei ottanut hatkoja) aina siihen saakka, kun täytti 18 vuotta.

Pohjolakoti oli Jennalle kuin helvetti. Hän olikin usein karkuteillä. Pisimmillään hän piilotteli äidin luona puolentoista vuoden ajan. Mutta jotain hyvääkin jäi noilta ajoilta. Jenna sai peruskoulun päättötodistuksen 17-vuotiaana keskiarvolla 8,7. Jenna oppi myös normaaleja elämän perustaitoja, siivoamaan ja laittamaan ruokaa.

Vapaa elämä koitti, kun Jenna 18-vuotispäivänään sulki Pohjolakodin oven takanaan. Siitä alkoi jyrkkä alamäki, alkoholin käyttö paheni ja huumeiden käyttö tuli mukaan Jennan elämään. Hän sai esikoisensa 19-vuotiaana. Tapasi sitten kovia huumeita käyttävän miehen, johon rakastui. He saivat yhdessä yhteensä neljä lasta - Jenna on siis viiden lapsen äiti. Kaikki lapset ovat olleet jossain vaiheessa huostaanotettuina. Jenna yritti kyllä viettää lasten kanssa aikaa päihteettömästi, mutta kun lähipiiri käytti päihteitä, se oli ymmärrettävästi haasteellista. Sijaisvanhemmat olivat apuna ja "sossu", joka teki myös virheratkaisuja Jennan mielestä. Aika hurjilta nuo sossun äkkipäätökset kyllä tuntuivatkin.

Tuttuja ja ystäviä ympäriltä kuoli. Jenna oli itsekin lähellä kuolla, sydän pysähtyi, mutta hän selvisi. Vaan mikään ei muuttunut. Elämä jatkui lähes entiseen malliin. Sitten, pikkuhiljaa, miehensä kanssa yhdessä, ajatus päihteettömästä tulevaisuudesta alkoi vetää puoleensa ja molemmat hankkiutuivat korvaushoidon piiriin.

Nykyisin Jenna on ollut päihteettömänä jo seitsemän vuoden ajan. Hän itse on sitä mieltä, että biologisten vanhempien vanhemmuuden tulee säilyä huostaanotosta huolimatta. Minä en tiedä, mitä tästä ajattelisin.
Jos lapsi joutuu elämään oikean äitinsä tai vanhempiensa kanssa sellaisen elämän, kuin Jenna joutui ja tavallaan hänen omat lapsensakin sen seurauksena, en voi välttyä ajatukselta, että jotenkin toisin asiat olisivat saattaneet mennä paremmin. Vaikka nyt asiat ovat ilmeisen hyvin.

Jenna on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi, joka on parhainta asiantuntijuutta. Kun menneisyytensä hyväksyy ja on itse tervehtynyt, voi olla suurena apuna ja tukena vastaanvanlaisissa tilanteissa kamppaileville ihmisille.

Hurja elämä ja hurjan upea selvitymistarina, joka muistuttaa myös siitä, että parantuminen lähtee aina liikkeelle päätöksestä, joka tehdään itseä varten. Ei kenenkään toisen vuoksi tai painostuksesta. Raitistua voi vain itsensä takia ja omasta päätöksestä.

Jennan haastattelu Apu-lehden numerossa 10/2021 


Lue Avun artikkeli tästä:

Lähde: Apu 10/2021 11.3.2021

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat / Apu

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Todellakin hurjan upea selviytymistarina, noita silloin tällöin lukee ja kuulee jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      On melkein uskomatonta miten joku voi selvitä päihdehelvetistä sen kestettyä lähes koko siihen astisen elämän ajan. Onneksi selviytymistarinoita on!

      Poista
  2. Valitettavasti Jennan tarinan alkuosa on turhankin "tavallinen tarina".
    Tälläkin hetkellä tuhannet lapset odottavat pääsyä sijaiskotiin.
    Vanhempien ja sijaisvanhempien yhteistyön lähtökohtana on laki, joka takaa lapselle (ei hänen vanhemmalleen) yhteydenpidon lapselle tärkeisiin henkilöihin. Lapsen ei tarvitse tavata vanhempiaan näiden kotona, vaan tapaamiset voidaan järjestää myös sijaiskodissa tai vaikkapa lapsen raittiiden isovanhempien luona. Jos vanhempi ilmestyy tapaamiseen päihtyneenä, tapaaminen jää väliin tai siirtyy. Tämä edellyttää avointa kommunikaatiota aikuisten välillä (myös sosiaalityöntekijöiden). Lasta ei saa laittaa kertomaan vanhempansa päihtymisestä kotivierailujen aikana vanhemman kuulleen. Lapsi on usein lojaali vanhemmalleen.
    Hatunnosto Jennalle päätöksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Sitä minä juuri mietin, mikä olisi lapselle kaikken parasta päihdehelvetissä, kun omien biologisten vanhempien tapaamisten kanssa melkein aina tulee jotain. Sovitut tapaamiset peruuntuvat tai kotilomilla sattuu kaikenlaista. Miten sen voi määritellä, että lapsi oikeasti haluaa tavata epävakaita vanhempiaan ja onko se lapsen parhaaksi. Kun se lapsen lojaalisuus on niin venyvää ja paljon, lähes kaiken kestävää ja sallivaa.
      Hirveän vaikeita asioita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!