Piti tarkkaan miettiä tämän postauksen otsikkoa, ettei koko postaus joutuisi roskakoppaan jossakin automaattiseulonnassa ennen julkaisua. Hesarin kuukausiliitteessä 8/2020 oli toimittaja Anu Nousiaisen reportaasi lähisuhdeväkivallasta. Sitä en pystynyt yhdeltä istumalta lukemaan loppuun asti.
Ohessa linkki juttuun. (Saattaa olla maksumuurin takana.)
https://dynamic.hs.fi/a/2020/viimeinenvuosi/
Nousiainen on valinnut reportaasiinsa tarkastelujaksoksi vuoden 2017, jolloin Suomessa tapettiin 68 ihmistä ja niistä 16 oli naisia.
Suomessa naiset joutuvat siis henkirikoksen uhreiksi huomattavasti miehiä harvemmin. Mutta silloin 60%:ssa tapauksista tekijänä on joko entinen tai nykyinen mieskumppani. Yhtä usein tapauksiin liittyi aiempaa parisuhdeväkivaltaa. Mies ei siis tapa yllättäen. 30%:ssa tapauksista taustalla oli mustasukkaisuutta tai alistamista ja yhtä usein tilanteessa oli nautittu alkoholia ja joka toisessa tapauksessa tekijällä oli aiempia rikostuomioita. Lähes 70% tapauksista tehtiin uhrin kotona ja lähes 30%:iin liittyi erotilanne.
Jos nainen siis hankkiutuu parisuhteeseen mustasukkaisuuteen ja väkivaltaisuuteen taipuvaisen mieshenkilön kanssa, joka käyttää päihteitä ja jolla on ennestään rikostaustaa, on naisen joutuminen henkirikoksen uhriksi todennäköistä. Luulisi jokaisen normaalilla itsesuojeluvaistolla varustetun naisen tajuavan tämän.
Reportaasissa kerrottiin Virvasta ja Petristä (nimet varmaankin muutettu), joiden yhteinen taival päättyi Virvan kuolemaan henkirikoksen uhrina Kiuruvedellä vuonna 2017. He olivat vähän kuin paikallinen makkaratehtailija ja mäkihyppääjä: heidän parisuhde-edesottamuksiaan puitiin käräjäoikeudessakin. Petri oli tuomittu yhdyskuntapalveluun, mutta hän ei pystynyt sitä suorittamaan. Petriä ei uskallettu ottaa minnekään töihin. Hän kun ei varsinaisesti ollut mikään kävelevä käytöksen kultainen kirja.
Lähipiiri varoitteli ja yritti auttaa Virvaa. Viranomaiset järjestivät Virvalle asunnon toiselta paikkakunnalta, turvakiellon ja salaisen puhelinnumeron, mutta tämäkään ei auttanut, Petri sai yhteyden Virvaan ja pian he taas kulkivat kimpassa. Virva palasi Kiuruvedelle Petrin luokse. Luultavasti hän oli itse ollut Petriin yhteydessä ensin, kuinkas muuten.
Jos ja kun lähipiirin ja yhteiskunnan tarjoama apu ja tuki ei pidä uhria erossa tulevasta tappajastaan, niin mitä hänen hyväkseen enää kukaan voi tehdä? Miksi jotkut meistä naisista "keräävät" näitä väkivaltaisia, mustasukkaisia, rikostaustaisia päihteidenkäyttäjiä kumppanikseen? Siksikö, kun he liikkuvat samoissa piireissä ja edellä mainitut miehet osaavat käyttää heitä hyväkseen ja ehkä vedota heidän äidillisiin tunteisiinsa ja suojeluvaistoihinsa. Naiset ehkä luulevat voivansa jollain tavalla parantaa heidät.
Lähisuhdeväkivaltaa on tietysti muunkinlaista kuin parisuhdeväkivalta. Esimerkiksi aikuiset lapset voivat pahoinpidellä iäkkäitä vanhempiaan. Siinä suhteessa uhrin on vaikeampi tehdä valintoja, koska oma lapsi on aina oma lapsi, vaikka tekisi mitä. Onneksi enää ei lieväkään pahoinpitely ole asianomistajarikos.
Lähde: Helsingin Sanomien kuukausiliite 8/2020
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Helsingin Sanomien kuukausiliite 8/2020, kiuruvesi.fi.
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!