Lapsena sanottiin

Lapsena sanottiin, että sataa lunta, kun maitohorsman hahtuvat lähtivät elokuun puolessa välissä lentoon. Tänään se taas tapahtui. "Ensilumi" täytti taivaan.

Miten nuo lapsuusmuistot tuntuvat aina vaan haikeammilta kun tulee lisää ikää. Onneksi muistoista saa vielä otteen ja tavoittaa sen miltä silloin tuntui. Horsman hahtuvien lento tiesi tuolloin pian alkavaa koulua.

Lapsena sanottiin, että "Ekaluokkalainen, kävelee kuin nainen." Kauheasti jännitti etukäteen se "aikuisen naisen" maailmaan sujahtaminen. Miten sitten osaisi olla riittävän naismaisesti. Myöhemmin, itse jo tokaluokkalaisena, vasta aukesi tuon hokeman ilkeämielinen sävy. Mutta vieläkin asiayhteys on on hämärän peitossa. Ehkä se vain rimmasi hyvin.

Muistattehan miltä tuntuivat ja tuoksuivat uudet koulukirjat. Sileät kannet ja sivut. Meillä isä päällysti koulukirjat, paperilla, jossa oli vahamainen pinta. Istuin isän vieressä ja ojensin teipin paloja avuksi päällystämiseen.

Joka syksy en saanut uutta koululaukkua enkä penaalia, mutta hajukumeja sentään ja koulun puolesta lyijykynän ja puuvärit, joiden terät olivat valmiiksi teroitettuja.

Lapsena meillä päin sanottiin, että hikarit istuvat edessä ja mitä taempana istuit sitä villimpi olit. Tosin, häiriköt saatiin tuolloin kuriin.  Minä istuin yleensä melko edessä, mutta kuuluin pienimpien joukkoon ja paikat oikeasti valikoituivat pituuden mukaan. Olin kyllä aika hikarikin.

Koulun alkua odotin elokuun alusta asti. Koulussa oli kivaa ja ala-asteen opettajana oli ihana Liisa. Minäkin halusin opettajaksi ja pidin kerhoikäiselle pikkusisarukselle ja hänen kavereilleen koulua. Tein tehtäviä, pidin piirustus- ja liikuntatunteja ja mentiin metsään luokkaretkellekin.

Lapsena sanottiin opettajaa opettajaksi, kunnioittavaan sävyyn. Toteltiin eikä sanottu vastaan. Se oli turvallista. Kotona arvostettiin opettajaa eikä kyseenalaistettu opettajan sanomisia. Se oli kasvatuksellisesti hyvää koulun ja kodin yhteistyöaikaa, ainakin omalle kohdalle osuneiden opettajakokemusten perusteella.

"Joka toista haukkuu, joutuu mustalaisen räkälaukkuun!"  oli yksi hokema, jota lapsena kuultiin ja sanottiin. Kauhean ahdistavaa oli ajatella sitä laukkua sisältöineen ja vältin haukkumasta ketään. Kyllä-vastaus tyhmään kysymykseen väännettiin muotoon "Jeespoks pallinaama" ja jos joku teki tai sanoi jotakin kiellettyä, oli vastaus yleensä "Suomi on vapaa maa!"

Anteeksi pyydettiin vitsikkäästi "Anteeks, luulin sua vanteeks!".

Vaikka olin olevinani iso koululainen, muista kuinka katsoin tv:stä Arja-tädin ohjelmaa ja ihailin kuinka lapsiryhmä hänen opastuksellaan ratsasti keppihevosilla ja hoki "Hei, laukkaa ratsu reima!"ja minäkin sain kauan manguttuani oman keppihepan. Samaa hokemaa jankuttaen kopottelin keppihepan kanssa ympäri ämpäri asuntoamme. Reima-sanan merkitystä en tuolloin edes tiennyt. 

Lapsena oppi ja muisti helposti monia renkutuksia, kuten esimerkiksi "Ruut, ruut, kello löi jo kaks'toista, keisari seisoo palatsissaan"...ja niin edelleen. Muistan lorun vieläkin. Kuten tämän toisenkin:

"Ulle, dulle, dof

kinkkelaade kof, 

koffelaade, kinkkelaade,

ulle, dulle, dof".

Lapsena sanottiin myös, että maailman lyhin juttu on tämä "Olipa kerran ja se oli sen pituinen se."

Mitä teillä päin lapsena sanottiin ja hoettiin?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.