Philipsin kasettisoitin teki viimeisen temppunsa. Yhtä venkoilua se oli ollutkin koko viikonlopun. Yleisradion
rinnakkaisohjelman lauantai-iltapäivän Nuorten sävellahjan
äänitykset menivät aivan pilalle. Baccaran Yes Sir, I can boogie ja
Armin ja Dannyn Tahdon olla sulle hellä jäivät nauhoittamatta. Abbaa
ja Harpoa olisi saanut äänitettyä, jos rakkine olisi toiminut. Sex
Pistolsia en olisi tahtonut edes kuulla, mutta Freemanin Kaksi lensi yli
käenpesän kuulin ensimmäisen kerran ja äänittämättä jäi.
Smokiesta ei tykkää kuin yläastelaiset ja Taiskan Moi, moi vaan on äidin suosikkeja, mutta hänelle riittää, kun saa kuunnella sitä
radiosta, joten ihan sama. Tuskin äiti osaisi kasettisoitinta käyttääkään.
Ohjelman loppuun mennessä olin saanut rempattua kasettisoittimen
joten kuten kuntoon ja ehdin äänittää Boney M:n Ma Bakerin, vaikka tietysti juontaja puhui taas lopussa päälle.
Mutta nyt soitin imaisi kasetin nauhan
kunnolla sisäänsä. Juuri sen, jossa oli parhaat nauhoitukset.
Ruttasi ja teki nauhaan veitsenterävät taitokset. Venytti ja
ohensi lempikappaleet uuteen muotoon. Pyöritin kasetin hammasreunaista reikää kuusikulmaisella
keltaisella lyijykynällä. Kyyneleet pyrkivät väkisin
silmäkulmiin, kun yritin saada ulostursunneen nauhan kelautumaan
takaisin kasetin sisään. Turhaan. Pilalle meni.
Paska, paska vekotin! Pilipalimankka!
Isä ei raaskinut ostaa meille levaria,
jossa olisi lp- ja kasettisoitin ja radio samassa. Hommasi pelkän
käytetyn Philipsin mankan, jonka muka korjasi kuntoon. Puolikuntoiseksi. Tällä
paskalla piti sitten yrittää pärjätä.
Äiti piti radion varattuna kaiken
päivää. Kuunteli kotimaisen puolituntisen ja lähetteli sinne
toivelistojaan. Yritin pienempänä saada äidin listalle mukaan
Mustan kissan tangoa, mutta se ei kuulemma käynyt päinsä. En sitten esittänyt muita toiveita. Äidin kuunnellessa ohjelmiaan radion ääni
koveni aina, kun siellä soitettiin Metsäkukkia ja kun Lakeuden kutsu tuli,
äiti itki. Olin niinkuin en olisi muka huomannut.
Minulla oli vain muutama Basfin
mustaoranssi ja kaksi Philipsin punavalkoista kasettia ja nyt yksi
oli taas pois pelistä. Muutenkin jouduin pelaamaan kasettien kanssa.
Parhaat musat säilytin, mutta uudet hitit nauhoitin vanhojen ja
tylsien päälle. Kotelot olivat hajonneet, Suosikista ja Helpistä
leikatut paperiset kotelonkannet kulahtaneet kauan sitten.
Stop kautta eject -painike oli
jumittanut jo monta kertaa. Kasettipesän kansiläppä piti aukaista
kynällä. Kynä oli aina pidettävä kasettihommissa muutenkin
lähettyvillä. Kappaleiden nimet kirjoitin lyijykynällä
kasettikotelon kanteen. Päälleäänitettyjen nimet häipyivät uusien alta ja lopulta teksti oli yhtä sotkua. Isä sanoi, että kasettipesän läpän voisi ottaa kokonaan irti, toimisi kuulemma ilmankin. Miten
vaan, uutta soitinta ei taida tähän huusholliin tulla, vaikka
Kekkonen alkaisi laulaa.
Ja nyt tämä saakelin vehje kosahti.
Saisinpa nyt sellaisen laitteen, jossa
kultaisilla kohokirjaimilla lukisi Philips ja Hi-Fi ja De Luxe.
Nappulat toimisivat ja rynkytys loppuisi. Lp-levyt kiiltelisivät ja
neula palautuisi levyn päältä hienosti takaisin pidikkeeseen. Kasettipesä ei söisi enää ainuttakaan nauhaa kitusiinsa.
Turhaan yritin saada kasettia vielä kerran
kuntoon, ei se nauha enää kelautunut. Nostin paskavekottimen
naurettavan nuppipäisen antennin pystyyn ja käänsin paskanruskean
vehkeen radion puolelle.
”Juuri saamamme tiedon mukaan Elvis
Presley on tänään kuollut 42 vuoden ikäisenä!”
Ja sitten alkoi soida My way.
Tämä postaus on yksi Luovan kirjoittamisen vimma ja vapaus -kurssimme kotitehtävä, jossa piti kirjoittaa tarina, jossa kytkeytyy toisiinsa iso ja pieni käänne. Kotitehtävän toteutus oli ilman kuvia.
Lue myös toisen Erikoisen Asiantuntijan kotitehtävä: Kaksi isoa ja kaksi pienempää
Ja postaus kurssistamme: Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Oli niin autenttinen teksti, että luulin sen olevan teini-iän päiväkirjasta. Olet taitava kirjoittaja, ja varmaan ihana tuo kurssi. Minä olin varhaisteininä erään pakettiauton kyydissä kylältä kotiin, kun tuli radiosta tieto Elviksen kuolemasta. Hyvää loppuviikkoa ja terveyttä sinulle!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Tunnemuisto on niin vahva, että melkein palasin aikakoneella tuohon hetkeen! Sinäkin muistat missä olit, kun tieto Elviksen kuolemasta tuli - ja varmasti moni muukin. Yhtä vahvasti muistan prinsessa Dianan kuoleman, missä olin ja miltä tuntui. Ja kyllä - kirjoituskurssi oli ihana juttu, ja jatkoakin on luvassa! Voi hyvin, Marja 😊 Hyvää viikonloppua kaikille!
PoistaIhana! <3
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! ❤
Poista