Anna mulle maiskiimiimua

Kun lapset oppivat puhumaan, ovat ensimmäisiä sanoja tavallisesti äiti, isi, lamppu, kukka, kakka, pappa... ja siitä ne sanat  ja lauseet pikkuhiljaa kehittyvät, ensin kahden sanan lauseiksi: "Ota syliin, minä itse ja minä otan." Lauseet pitenevät iän myötä. Kunnes taas teini-iässä hetkeksi lyhenevät. Napakat "Ihan kohta" ja "Ole hiljaa" (kaunisteltu versio)  lienevät tuttuja monille perheille.

Oikean kielen rinnalle syntyy perheille usein aivan oma kieli tai oikeastaan omia sanoja. Meille ainakin kävi niin ja niitä käytetään edelleen, vaikka esikoinen täyttää jo 25 vuotta. Sanoja käytetään tietysti enimmäkseen perhepiirissä. Kerron nyt muutaman elämään jääneen sanonnan.

Esikoinen oli pienenä kova keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Pihassamme oli niin sanottu vauvakeinu, jossa sai annettua pieneen ikään ja kokoon nähden hurjat vauhdit keinujan toiveiden mukaisesti. Liukumäki oli ajan mukaan puinen, jossa oli jostakin metallista liu'utteluosa. Kun oli leikit leikitty ja aika lähteä ruoka- ja päiväunipuuhiin, käytiin päivittäin seuraava keskustelu:

Äiti: "Nyt on aika lähteä, viimeinen lasku."

Jonka jälkeen tapahtui liukumäen alaslasku.

Jonka jälkeen:

Esikoinen: "Yksi viimeinen kerta, sitten loppu."

Jonka jälkeen kovaa vauhtia liukumäen raput ylös ja liukua alas.

Jonka jälkeen:

Esikoinen: "Yhen kerran, sitten loppu."

Jonka jälkeen ylös ja alas...ylös ja alas...

No, aikuinenhan sen päätti, milloin lähdettiin ja aikuisena opin myös taktikoimaan, että aloitin tämän pelin "Viimeisestä laskusta" varttia ennen kuin oli aika lähteä kotiin. Siitä tulikin sitten oikeastaan mukava kotiinlähdön rituaali.

Nykyään näitä lauseita käytetään Ukon ja minun keskusteluissa monissa tilantessa:

-pala piirakkaa (viimeinen kerta, sitten loppu)
-löylyä kiukaalle (yksi viimeinen kerta, sitten loppu)
-illalla kirjaa lukiessa (yksi viimeinen kappale, sitten loppu)

Lausahdus sopii myös siivoamisen loppusilaukseen, herkkulevitteen levittämiseen leivälle, hartiahierottavana olemiseen, vuodevaatteiden pudisteluun tai mattojen tamppaukseen. Siis kaikkeen missä toimitaan "Kerta kiellon päälle" -periaatteella.

Toinen mukava ja elämään jäänyt lausahdus on myös esikoisen suusta:
"Anna mulle maiskiimiimua" eli mansikkamehua. Mansikkamehua on harvoin tarjolla tätä nykyä, mutta näin pyytäen saa sitä mehua mitä on ja iloisen hymyn mehun tuojan ja muiden läsnäolijoiden kasvoille.

Kolmantena kerron opettavaisen tarinan. Esikoinen käytti sanaa momelia sanan molemmat sijaan. Se kuulosti niin mukavan pehmeältä, että aloimme käyttää sitä kaikki. Momeliat vanhemmatkin. Se oli meille ihan oikea sana - kunnes esikoinen ekaluokkalaisena tomerana koulupäivän jälkeen otti minut puhutteluun. "Äiti, se on molemmat, ei momeliat". Eikä hän käyttänyt sitä sanaa enää koskaan. Mutta minäpä käytän. Tai me momeliat, Uko myös.


Juttu on julkaistu esikoisen luvalla.

 Kuvat: Pixabay