Itsenäisyyspäivän aattona meillä oli tilaisuus ja kunnia osallistua naapuriseurakunnan rakastetun pastorin, rovastin arvonimen muutama vuosi sitten saaneen papin eläkkeellelähtöjuhlaan ja sitä edeltäneeseen messuun, jossa eläkkeellelähtijä piti viimeisenä työpäivänään saarnan eli puheen.
Tilaisuus oli tunteikkuudessaan ja tunnelmassaan yksi hienoimmista, missä olen koskaan ollut. En ole vastaavanlaista tähän ikään mennessä ennen kokenut, enkä luultavasti tule enää kokemaankaan. Postauksen loppupuolella selviää siihen yksi syy. Sikäli tilaisuus ei ole verrannollinen mihinkään muuhun tilaisuuteen. Messun jälkeen oli varsinainen lähtöjuhla, jossa silmäkulma kostui vähän yhdellä jos toisellakin.
Itsenäisyyspäivän läheisyys oli tilaisuuden puheissa ja tunnelmassa läsnä. Juhlittavan henkilön pitkä ura, monipuoliset ihmissuhdetaidot sekä hänen laaja ja erikoinenkin kielitaitonsa, poikkeuksellinen taustansa muiden suomalaisten pappien joukossa sekä kaikki muu osaamisensa oli monien puheenvuoron pitäneiden puheissa mukana.
Työtovereiden, useiden kirkkoherrojen, ystävien ja monien yhteistyökumppaneiden joukossa oli myös paikallinen, tunnettu, jo eläköitynyt ja arvostettu ylikonstaapeli, joka on kiertänyt kouluissa yli 20 vuoden ajan opettamassa perusrehellisyyttä, toisten ihmisten kunnioittamista ja liikennekasvatusta.
Uskon, että tunnettuna herkkusuuna rovasti sai läksiäislahjoiksi paljon herkkuja, kukkia ja pehmeitä paketteja eläkkeellä oloa mukavoittamaan.
Sama pappi on kastanut viidestä kummilapsestamme ikäjärjestyksessä kolmannen. Siinä tilaisuudessa tapasimme hänet ensimmäisen kerran.
Emme tienneet eikä osattu silloin aavistaa, että tulemme myöhemmin olemaan osana toistemme laajempaa perheyhteisöä. Perheeseen odotettiin silloin poikavauvaa, josta vajaa 30 vuotta myöhemmin tuli esikoistyttäremme puoliso.
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!