torstai 28. tammikuuta 2021

Syötkö riskiruokaa?



Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista. David Khayat, Nathalie Hutter-Lardeau ja France Carp. Suomennos: Mikko Valtasaari. Gummerus 2012. Painettu: Bookwell Oy Juva.

Hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla voi hiukan vähentää syövän riskiä tai uusiutumismahdollisuutta tai viivyttää sen ilmaantumista. Jos meistä jollakulla todetaan syöpä 10-15 vuoden kuluttua, se on jo nyt elimistössämme, koska syöpä kehittyy hitaasti.

Ruokavaliolla ja muilla elämäntavoilla vaikuttamisen aika on siis nyt. Tai mieluummin oli jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Ruokailutottumukset ovat syypäitä suureen osaan syöpätaudeista. Joitain ruoka-aineita välttämällä ja joitain lisäämällä voi pienesti vaikuttaa riskiin saada syöpätaudin. Merkitystä on myös perimällä ja maantieteellä. 

Kirjan kirjoittaja David Khayat on lääketieteen tohtori ja syöpätutkimuksen professori Pariisin Marie Curie -yliopistossa ja Texasin yliopistossa sekä pariisilaisen suuren sairaalan syöpäosaston johtaja. Kompetenssia siis riittää kirjoittamaan ravinnon ja muiden tekijöiden vaikutuksesta syövän syntyyn ihmisen kropassa. 

Perimällä on vaikutuksensa asiaan muun muassa siten, että joissain suvuissa kulkee syövälle altistavaa geeniä. Vanhemmilta saatu perimä voi vaikuttaa myös niin, että toinen tupakoitsija sairastuu keuhkosyöpään ja toinen ei, vaikka molemmat vetäisivät tupakkaa kaksin käsin.

Ravinnosta puhuttaessa kala ei välttämättä olekaan niin terveellistä kuin ajatellaan. Varsinkin rasvaiset kalat ovat pahimmasta päästä ja ne keräävät itseensä suoranaisesti syöpää aiheuttavia aineita, kuten arseenia ja PCB:tä. Nämä aineet ovat samassa riskiluokassa sellaisten syöpää aiheuttavien tekijöiden kanssa kuin asbesti, tupakka, papilloomavirus ja hepatiittivirukset B ja C. Ei lohen syömistä silti pidä kokonaan lopettaa, kunhan ei syö sitä joka päivä. Kerta viikossa lienee turvallinen tahti. Kirjoittaja luettelee kirjassaan kalalajit, jotka ovat vähemmän raskasmetalleja ja muita myrkkyjä sisältäviä kuin rasvaiset kalat ja niin ollen syöpäriskin kannalta turvallisempia.

 


Punaisen lihan syömisen epäterveellisyydestä kohkataan myös paljon. Syöpälääkäri ei suoraan allekirjoita tätä. Punainen liha sinällään ei ole vaarallista, kunhan se käsitellään oikealla tavalla ennen valmistamista ja sen yhteydessä. Punaisen lihan syöjät omaksuvat usein muita vahingollisia tapoja, jotka suurentavat syövän riskiä. Usein punainen liha valmistetaan grillaamalla, mikä lisää syöpäriskiä, kun lihan pinta kuumenee liikaa ja ehkä palaakin. Saattaa myös olla, että punaisen lihan viereen lautaselle päätyy useammin ranskanperunoita kuin höyrytettyjä tai raakoja kasviksia. Kaikkea pitää tietenkin käyttää kohtuudella, myös punaista lihaa. Ja myös ranskanperunoita.




Maitotuotteiden runsaalla käytöllä on myös omat riskinsä. Pohjoisilla leveysasteilla, jossa on vähemmän auringonvaloa, täytyy D-vitamini saada jostain muualta kuin auringonvalosta. Auringonvalostahan tunnetusti muodostuu D-vitamiinia elimistöön. Elimistössämme on galaktosidaasi -entsyymiä, mikä hajottaa maitosokeria. Kaikilla sitä entsyymiä ei kuitenkaan ole. Silloin maitotuotteita käytettäessä paksusuoleen saakka kulkeutuva laktoosi muuttuu suolistomikrobiston toimesta maitohapoksi, mikä aiheuttaa paksusuoleen tulehdusta. Tästä saattaa olla seurauksena syöpäsolun syntyminen. 

Ravitsemusterapeutit kehottavat meitä syömään päivittäin 400g vihanneksia ja hedelmiä. Niissä on yli 100 000 fytokemikaalia, kuituja ja hivenaineita. Tiettyjen vihannesten käyttämisen ravinnossa on useissa tutkimuksissa todettu ennaltaehkäisevän mitä erilaisimpia syöpiä. Kirjassa mainitaan monien eri vihannesten, kasvisten, hedelmien ja marjojen hyödyllisyys syövän ehkäisyssä. Kirjan lopussa on nämä oikein taulukoitu. Ideana on syödä mahdollisimman värikkäitä kasviksia monipuolisesti. Näinhän meille on opetettu.




Vihannesten ja hedelmien syömisellä on myös varjopuolensa. Ne sisältävät nitraatteja ja nitriittejä, jotka ruoansulatuskanavan bakteerikanta osittain muuttaa syövälle altistaviksi yhdisteiksi. Lisäksi niissä on kasvinsuojelu- ja hyönteismyrkkyjen jäämiä. Osan niistä voi poistaa pesemällä kasvikset ja hedelmät huolellisesti. Pesussa voi käyttää harjaa ja saippuavettä, kunhan muistaa huuhdella tuotteet pesun jälkeen hyvin. Kuoriminen vähentää jäämiä, mutta niiden mukana poistuu myös arvokkaita ravintoaineita. 

Paistoöljyistä osa on syöpävaarallisia. Varsinkin, jos niitä käytetään kovin korkeissa lämpötiloissa kuten vokkipannuissa. Kaikki öljyt ovat lähes sataprosenttista rasvaa, mikä kannattaa pitää mielessä. Ne sisältävät paljon kaloreita ja ylipaino on yksi merkittävä syövälle altistava tekijä. Öljy ei siis ole automaattisesti terveellistä. Monissa kasviöljyissä on yhtä paljon tyydyttyneitä rasvahappoja kuin eläinkunnan tuotteissa. Kaloreita öljyissä on enemmän kuin voissa ja margariinissa, mutta kolesterolia vastaavasti vähemmän. Eri öljyt ovat erilaisia myös rasvahappopitoisuuksiltaan. 




Syöpälääkärin näkökulmasta sokeri ei ole lainkaan haitallinen aine. Sen ei ole todettu lisäävän syöpäriskiä. Myöskään monesti paheksuttu aspartaami on todettu ihmisen terveydelle täysin turvalliseksi. 

Hanavesi ei ole juotavaksi kelpaavaa läheskään kaikkialla. Se voi myös sisältää haitallisia aineita. Ihan puhdasta se ei ole Suomessakaan. Juomavesi sisältää pieniä määriä arseenia riippumatta ympäristön kuormituksesta. Arseenia on vedessä ollut jo kivikaudella.

Viini on kohtuudella nautittuna terveellistä syöpäriskiä ajatellen. Se sisältää resveratrolia, jolla on erittäin voimakas syöpää torjuva ominaisuus. Sitä on punaviinissä 5-10 kertaa niin paljon kuin valkoviinissä.



Appelsiinimehun ja auringonvalon yhdistelmää ja appelsiinimehua yksinäänkin syöpälääkäri pitää haitallisena. Appelsiinimehu kannattaisi hänen näkemyksensä mukaan korvata granaattiomenanmehulla, joka sisältää runsaasti antioksidantteja. Monet tutkimukset osoittavat, että granaattiomenamehun juominen hidastuttaa tiettyjen syöpien kehitystä.



 

Myös ravintolisien hyödyllisyydestä ja vaarallisuudesta syöpälääkäri kirjoittaa kirjassaan. On olemassa suorastaan vaarallisia ravintolisiä, varsinkin tupakoitsijoille. Myös eräs vitamiini, jota on joskus mainostettu jopa syöpää ehkäisevänä, saattaakin olla syöpäriskiä lisäävä.

Liikunnalla on suuri merkitys syövän ehkäisyssä. Se ei ainoastaan hävitä liikakiloja, vaan se voi myös estää syövän syntyä. Liikunta sinällään muuttaa aineenvaihduntaa syöpäriskiä vähentävään suuntaan.

Jo aikaisemmin mainittujen ruoka-ainetaulukoiden lisäksi kirjan lopussa on mainittu viisi kultaista sääntöä syövän ehkäisyssä.
1. Älä polta tupakkaa.
2. Syö monipuolisesti.
3. Vaihtele ruoanvalmistustapaa. 
4. Käytä terveellisesti tuotettua lähiruokaa.
5. Sopeuta energiataseesi = lisää liikuntaa ja vähennä kaloreita.

Tahallanikaan en tässä postauksessa kerro, mitä ovat ne kirjassa mainitut syöpäriskin kannalta parhaimmat ruoka-aineet ja ravintolisät. Sinun pitää lainata tämä kirja kirjastosta ja lukea niistä itse. 

No, aloin sitten käyttää granaattiomenamehua ihan vaan vitamiinipommina puoli lasillista päivässä. On se vaan niin hapanta, ettei sitä irvistelemättä meinaa saada alas edes vedellä laimennettuna. Se on ikään kuin pilaantunutta punaviiniä. :) Ei uskoisi, kun itse hedelmä näyttää niin herkulliselta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Wikipedia, Pixabay ja Gummerus

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopoiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





2 kommenttia:

  1. Minä luulen että tuo syöpäkin on geeneissä, koska siihen ei kaikki sairastu, vaikka esim. tupakoitsijat voi kuolla keuhkoahtaumaan, vaan ei syöpään, ruualla voi olla merkitystä, mutta vanhan kansan ihmiset syö voita ja juo täyttä maitoa, läskisoosia johon kastike on tehty paistamalla vehnäjauhot, kuolevat ennemmin sydän kohtauksiin kuin vatsa syöpään, muistelen että Pohjois-karjalassa on korkeimmat luvut sydän ja verisuoni taudille, siitä kun ihmiset siellä söi juuri ed.mainittua ruokaa, lehmiä kun oli aika monessa taloudessa, niin sitä juotiin suoraan lypsy lämpimänä, ja siitä tehtiin pullat ja kakut, läski oli herkkua perunalaatikossakin.
    Alkoholia runsaasti käyttävä voi saada maksakirroosin, jos ei lopeta juomista kuolee siihen, joillekkin tietysti tulee haima ja maksa syöpä, mutta miks ei kaikille.
    Lihaakaan ei tarvitse syödä, kun proteenia saa muustakin, sanovat että punainen liha on pahinta, en ole koskaan syönyt sitä, en uskaltaisikaan syödä,helposti suolistoni tukkeutuu, pitää olla kuituja joka päivä, ihanaa että niitä kuituja saa metsästä, marjat ja sienet on yks eliksiiri mun ruokavaloissa.

    VastaaPoista
  2. Kirjoituksia on ollut milloin minkäkin tutkimuksen mukaan on joku vaarallista ja joidenkin vuosien tai uudenlaisen tutkimuksen mukaan taas ei vaarallista. Maalaisjärki käteen näissäkin asioissa. Minun kaksi veljeäni ja yksi sisar kuoli vuoden sisällä kaikki syöpään ja isäni joitakin vuosia aiemmin. Oli erilaisia syöpiä kaikilla aluksi mitkä sitten levisivät....
    Mutta varmasti hyvä kirja mitä en nyt kylläkään aio lainata. 😁
    Mutta sitä minä kannatan että teen ruuat itse enkä osta juurikaan mitään eineksiä tai valmisruokaa ja kasvatankin luomua niin tiedän mitä syön. Kaikkea " paheita "kohtuudella. 🤗

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!