maanantai 2. tammikuuta 2023

Uuden vuoden ajatelmia


Erikoisten Asiantuntijoiden ajatushautomo on reilun viikon ajan toiminut puoliteholla, kun olen itse näköjään saanut viimeksi jotakin aikaiseksi talvipäivän seisauksen ja Tuomaan päivänä. Siitä lähtien näihin päiviin on (bloggaaja)ystäväni Nytte huolehtinut julkaisemisesta.

Ei siinä sinänsä mitään erityistä ole, luovuus vaatii välillä suvantovaiheita, jotta sitten taas jonakin hetkenä alkaa tekstiä pukkaamaan. Toukokuussa EA:n blogi täyttää jo kunniakkaat neljä vuotta ja alun tekstiruuhkan jälkeen on alkanut tulla useammin näitä suvantovaiheita, molemmille. Mutta toivottavasti laatu korvaa määrän. Vanhoja postauksiammehan löydätte blogin etusivulla olevasta kuukausittaisesta hakemistosta. Omasta mielestämme parhaita ovat niin sanotut huumoripostaukset, joita olemme aikaansaaneet muutamia.

Joulun ja sen jälkeisen ajan minulla on vienyt äänikirjojen kuuntelu ja samalla käsitöiden tekeminen. Jossakin aiemmassa postauksessani uhkasinkin kuunnella kaikki loputkin Miia Moision kirjoittamat kirjat ja niin tein. En ole ihan varma, montako niitä ylipäätään on, mutta Bookbeatin sivuilta löysin neljä ja ainakin ne kaikki kuuntelin. Ensimmäisen hänen kirjansa olen varmasti lukenut paperiversiona, koska teksti tuntui niin tutulta. Sikäli kuin tässä reikäjuustopäässä mitään pysyy muistissa. Kaikista kirjoista löysin niiiin paljon tuttua ja itseäni, että ihan hämmästytti välillä. Ja tavallaan lohdutti kuulla, että on muitakin, joita aikuisiälläkin vielä vaivaa jokin tai jotkut lapsuuden ajan tapahtumista syntyneet häpeän ynnä muun ikävyyden kokemukset, jotka olisivat aivan turhia ja turhaan syntyneitä. Mutta siis niitä on jokaisella, tietäen tai tiedostamattaan.

Mutta ei mennä sen tarkemmin nyt noihin kirjoihin. Edelleen suosittelen niitä tai joitain niistä jokaiselle, jota kiinnostaa joko oma tai jonkun toisen henkinen hyvinvointi tai pahoinvointi tai pääkopan muu näkymätön sisältö syystä tai toisesta. Aikaisemman postaukseni Facebook-julkaisussa syntyi p-myrsky tuosta "jokaiselle" -sanan käytöstä. Se ei sopinut yhdelle lukijalle. Hauskaa, että keskustelua syntyy, mutta olisi mukava, jos sitä käytäisiin täällä blogissa eikä Facebook-julkaisussa, koska viimeksi mainittu ei näy niille lukijoille, jotka eivät seuraa tai käytä Facebookia. Ja niin olisi sitten kaikki keskustelu yhdessä paikassa. 



Samalla kun olen kuunnellut äänikirjoja, olen kutonut kaikenlaista lämmintä ukrainalaisille sekä ensimmäiselle lapsenlapselle, jonka kutsumanimeksi täällä blogissa valitsin Pikku-ukon ja yritän muistaa käyttää sitä jatkossakin. Jossain postauksessa taisi lipsahtaa perheen sisäisesti käyttämä lempinimikin. 

Hänen virallista nimeäänhän ei ole vielä julkaistu kenellekään. Se tiedetään vasta parin viikon päästä, kun sen kuulemme kastetilaisuudessa. Kastetilaisuudessahan tapahtuu ihan jotain muuta kuin että "lapsi saa nimen", kuten usein lehti-ilmoituksissa lukee. Lapsellahan on jo nimi siinä vaiheessa ja useimmiten se lausutaan vasta omaa perhettä isommalle kokoonpanolle vasta kastettaessa. 

Jos kuuntelen äänikirjoja tekemättä mitään samaan aikaan käsilläni, nukahdan melko varmasti. Sen vuoksi keksin jossain vaiheessa syksyllä, että alan kutomaan jotain helppoja neuleita, joita voi kutoa myös vaikka telkkaria katsellessa. Niinpä tein Ukrainaan parin vauvanpeiton verran niin sanottuja Äiti Teresa -neliöitä ja pari kokonaistakin vauvanpeittoa.  Samalla tein päiväunipeiton myös Pikku-ukolle.

Pikku-ukko sai joulupaketista myös pipon, vaikka hänellä hyvä ja nätti isomummin kutoma pipo jo onkin. Kudoin hänelle myös junasukat, jotka ovat vielä vähän isot. Lankoja ostaessani näin hyllyssä ihanan väristä vihreää 7 veljestä -lankaa, jonka suhteen ei ollut vielä mitään suunnitelmaa, mutta joulun aikaan kudoin siitä miesten kokoiset villasukat, jotka aion jotain avustuskanavaa pitkin toimittaa Ukrainaan. 

Jostain luin, että siellä kaivataan muun muassa juuri villasukkia ja paljon niitä on eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta sinne toimitettukin. Eräskin tuttavani kertoi kutoneensa 60 paria villasukkia viime vuoden aikana Ukrainaan lähetettäväksi. Samalla luin, että harmaat, mustat ja oliivinvihreät miesten sukat menevät armeijalle ja muut siviileille. Niinpä ostin lähellä olevasta suuresta kauppakeskuksesta, jossa on mielettömän hyvä lankavalikoima, sekä harmaata että mustaa sukkalankaa. Oliivinvihreää en löytänyt, ehkä se oli loppunut. 



Harmaat sukat sain juuri valmiiksi ja seuraavaksi kudon mustat sukat. Molemmista keristä jäi ylimääräistä, joten niistä tulee vielä yhdet sukat. Minulla oli siis kaksi kerää harmaata lankaa ja aloitin toisen sukan tekemisen "korkkaamattomasta" kerästä, niin silloin jää vähiten pääteltäviä langanpäitä, ainoastaan kaksi, aloitus- ja lopetus-. Jämistä voi sitten tehdä vaikka varret seuraaviin sukkiin ja niistä mustien sukkien keristä terät. Etsin sitten jostain jonkun avustuskanavan, jonka kautta saan toimitettua sukkaparit Ukrainaan. Sinne on lähdössä samalla kyydillä myös kaksi pipoa, joista toinen sopii aikuisen päähän ja toinen lapsen päähän.

Pipon kudoin myös 13-vuotiaalle kummitytöllemme, joka piipahti meillä pari päivää ja yötä joululomallaan. Hän tuli Keski-Suomesta linja-autolla ja perhe kävi hakemassa hänet eilen kotiin. Isäntä on kummityttömme isoeno. Siinä on selitys, miksi meille on vielä tässä iässä suotu kunnia olla kummeja noinkin nuorelle ihmiselle. Kävin kummitytön kanssa raveissa, joissa hän ei ollut ennen käynytkään. Pelasimme yhdessä lähdössä kaksaria vitosen panoksella ja kuinka ollakaan, voitimme 33 euroa ja rapiat. Annoin oman osuuteni voitosta hänelle, koska 16-17 euroa on 13-vuotiaalle paljon isompi raha kuin minulle, joka en enää tarvitse juuri mitään muuta kuin kerran pari päivässä jotain syötävää. 



Yhdessä kävimme myös sushi-ravintolassa. Itse en ole mikään vannoutunut sushin ystävä, mutta sanotaanko niin, että kyllä sitäkin syö ennen kuin selkäänsä ottaa. Moni, joka ei ole edes maistanut, sanoo, ettei tykkää sushista. Miten siitä voi olla niin varma, jos ei ole edes maistanut? Mielestäni uusia asioita kannattaa kyllä kokeilla, ennen kuin antaa niistä kovin jyrkkiä lausuntoja. Kummitytölle sushit ovat lempiruokaa ja hän kertoi tehneensä niitä itsekin. 

Kotona hän teki Isännän kanssa yhdessä uunimakkaraa ja lauantaina teimme yhdessä täytettyjä broilerinrintafiletaskuja, joiden ohje löytyy tästäkin blogista, kun laittaa hakusanaksi broileri. Minä tein ne "kirurgiset" työt, eli leikkasin taskut fileisiin ja kummityttö laittoi mausteet ja sisälle yrttituorejuustoa. Mietin, että tuon tuorejuuston tilalla voisi joskus kokeilla parmesaanilastuja. Tuorejuusto kun tuppaa uunissa pyrkimään taskusta pois.

Uudenvuodenyönä olin ilahtunut siitä, että ilotulitusraketteja ammuttiin ainakin näillä kulmilla ainakin vähän vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Varmaan on tullut jo aiemmin selväksi, etten kannata niiden käyttöä. Kotikaupunkikaan ei tänä vuonna järjestänyt ilotulitusta, vaan laservaloshown, joka ei sitten kuitenkaan ollut kuulemani mukaan kovin kummoinen. Meidän naapurustossa on joulun ajan ollut oma valoshow. Eräs media-alalla työskentelevä naapurin isäntä oli kehittänyt oman "installaation" talonsa seinälle, mikä oli ihan tarpeeksi näyttävä näissä olosuhteissa. Sitä sai katsella pimeässä mennen tullen esimerkiksi koiralenkillä. 

Kuvat: Forssan lehti, Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


 


3 kommenttia:

  1. Suvantovaihe on varmaan ihan hyvä asia, silloin sitä luovuutta kerätään ja taltioidaan. Kirjoittamisenkin pitäisi olla ilo eikä velvollisuus. Rutiini usein tappaa luovuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Suvantovaihe on suorastaan välttämätön. Koneet on erikseen, ne eivät tarvitse suvantovaiheita :D. Joskus ihan tuntee, miten uuden tekstin kirjoittamisen tarve yrittää pyrkiä ulos. Jos ei ole siihen hätään mitään aihetta, alkaa ahdistaa. Jos taas olisi aihe, mutta ei huvita kirjoittaa, niin käy helposti niin, että unohtaa koko aiheen. Tai ainakin sen idean mikä siinä oli. Ymmärrän niin hyvin kirjailijoita. Ja muitakin taiteilijoita tässä suhteessa.

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin tuon suvantovaiheen. Elämä muuttuu koko ajan ja käytettävissä olevaa aikaa täytyykin jakaa eri tavoin. Toisaalta omat kiinnostuksen kohteetkin muuttuvat. Tuo käsitöiden tekemisen taito on mieletöntä ja ihanaa, että teet hyvään tarkoitukseen! Itse en osaa kutoa yhtään. 😂

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!