lauantai 2. lokakuuta 2021

Uusia viihtyisiä yksiöitä nuorille perheille


Sarin innoittamina hankimme pihallemme kolme uutta linnunpönttöä. Nyt niitä on yhteensä viisi, mutta kaksi aikaisempaa hankittiin vasta tämän vuoden keväällä/kesänä, joten ne olivat liian "tuoreita" linnuille. ”Näytöillä” kyllä käytiin ja sisälläkin piipahtamassa, mutta ei niihin sitten asukkaita jäänyt pesimään. Vain yhteen vanhaan pönttöön teki talitintti pesän ja se olikin  jo niin vanha pönttö, että heitettiin se roskiin pari viikkoa sitten. Ohessa on linkki Sarin postaukseen. 

Linnunpöntöt jo syksyllä pikkulinnuille


Molemmat keväällä ostetut pöntöt ovat rautakaupasta, mutta nämä kolme uutta pönttöä tilasin Suomen Lintuvaruste Oy:n verkkokaupasta. Ei kaupallista yhteistyötä.

Suomen Lintuvaruste Oy

Ainakin voi olla varma siitä, että ne ovat sopivan kokoisia ja sopivan kokoisella lentoaukolla varustettuja. Tilasin yhden pöntön mustarastaalle, yhden pöntön sinitiaiselle ja yhden talitiaiselle. Meidän omalla tontilla on valitettavasti liian vähän sopivia puita pöntöille tai jos on, ne ovat liian lähellä toisiaan. Ei kai se lintukaan halua ihan toisen vieressä pesiä. Niillähän on ne omat reviirinsä. Vaikka nämä pöntöt onkin tarkoitettu eri lintulajeille. Mutta mistäpä ne linnut tietää, mikä on kenellekin tarkoitettu. Vai pitäisikö etukanteen kirjoittaa, että "Vain sinitiaiselle" tms.





Isäntä ylläolevassa kuvassa rohkeana kiipeää sinitiaisen pönttöä ripustamaan raitaan, joka itse asiassa taitaa olla kaupungin puolella. Mutta ehkä siihen nyt ei rakennuslupaa tarvita. 

Mustarastaan pönttö on kummallisen avoin. Luulisi, että sen sisältö olisi helppo saalis oravalle. Ehkä mustarastas on niin iso lintu, ettei oravasta ole sille haittaa. 

Kaikki pöntöt saa putsattua kätevästi siten, että toisen kyljen alareunasta avataan pieni ”vipu”, jonka jälkeen etupuolen saa poistettua ja pöntön tyhjäksi. Näissä oli vielä pohjaan porattu reikä, jonka merkitystä mietimme ja päädyimme siihen, että jos pönttöön jostain syystä päätyy vettä, se valuu pois pohjan reiän kautta. Ja toinen merkitys liittynee ilmanvaihtoon, jossa apuna ovat myös molempien kylkien yläreunaan ripustusnarua varten poratut reiät lentoaukon lisäksi.

Mielestämme onnistunein ”lokaatio” löytyi sinitiaisen pöntölle tontin takaosaan, sinne nippa nappa kaupungin vaiko omalla maalla olevaan raitaan. Nyt kun pöntöt ensi talven ajan siellä vanhenevat, voidaan odotella nuoria perheitä viihtyisiin uusiin yksiöihin hyvien liikenneyhteyksien varrelle. 

En tiedä, onko puulajilla mitään merkitystä pönttöjen sijoittelussa. Joka tapauksessa nyt mustarastaan ja talitiaisen pöntöt ovat kuusissa. Niissähän ne linnut muutenkin pyörivät. Ja mustarastaan pönttö ripustettiin siihen kuusikkoon, missä ne enimmäkseen viihtyvät. Talvisin pihapiirissämme on majaillut ainakin yksi urospuolinen mustarastas, joka selvästikin käy nukkumassa minun autoni alla. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



10 kommenttia:

  1. Enpä olisi tullut ajatelleeksi että uusi pönttö voi jäädäkin asumattomaksi juuri uutuuden takia. Siinä voi olla uusia tuoksuja jotka eivät houkuttele lintuja.
    Hieno juttu että näitä pönttöjä laitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu varmaan tuore puu tuoksuu linnun nenään liian voimakkaalta. Ei muistuta metsän puiden tuoksua.

      Poista
  2. Te olette niin kivoja linnuille ja viitselijäitä, kun tarjoatte hienon yksiön heille. Meidän perheen pitäisi noudattaa tapaanne. Hyvää viikonvaihdetta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viikonlopun toivotuksista. Se ehti jo mennäkin, ennen kuin ennätin kommentoimaan. Laittakaa ihmeessä koteja linnuille. Se ei ole iso vaiva, mutta linnuista on paljon iloa. Ja hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  3. Tosi hienoa :) Linnut on kivoja, harmittomia luontokappaleita. Muistan ku kotona isäukkeli huolehti aina että linnulle on pönttöjä. Semmonen syvänmaamökki, entinen pienviljelystila niin oli lääniä asennella pönttöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pidän erityisesti mustarastaista, jotka viipyvät pitkään ja talvehtivatkin täällä ihmisten nurkissa. Ne ovat aika rohkeitakin. Voisivat jopa oppia syömään kädestä, kun jaksaisi harjoitella.

      Poista
  4. Nostan hattua, kun ajattelette siivekkäitä ystäviämme.
    Meille tulee lähes joka vuosi uusia pönttöjä muksujen teknisen työn tunneilta, niin ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin laittaa niitä paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Se on kiva, että saa laittaa lapsenlapsien tekemiä pönttöjä puihin. Varmaan mukavaa lapsenkin mielestä. Todellista luontokasvatusta! Arvostan.

      Poista
  5. Entisen asuntomme pihapiiriin linnunpönttöjä jäi 6 + 1 kauempana, uskoisin että ne säilyy siellä ja talvisin linnut yöpyvät niissä, putsaamiset siis jää,
    mutta oletan että linnut itse putsaa ne keväällä, kerran kyllä kävi niin että kun aloin putsaamaan yhtä pönttöä, oli hiiri tehnyt sinne itselleen pesän, kuljettanut myös talvivarastonsa, no se lähti pakoon ja laitoin pöntön toiseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne linnut niitä itsekin putsaa varmasti. Niinhän ne tekevät tuolla metsissäkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!