Itsemurha vs. koronavirustauti

Kuolinsyytilastojen mukaan on todennäköisempää kuolla itsemurhan seurauksena kuin koronavirustautiin. Keskimääräistä suuremmassa riskissä koronan suhteen ovat tietysti tiettyjen ihmisryhmien edustajat. Jos koronakuolemia ei enää tule lisää, saman verran ihmisiä menehtyy tilastojen mukaan vuosittain myrkytystapaturmissa ja paljon enemmän itsemurhan seurauksena kuin koronavirustautiin.

Tärkeimmät kuolinsyyt ovat kuitenkin edelleen verenkiertoelinten sairaudet, syövät, muistisairaudet sekä liialliseen alkoholinkäyttöön liittyvät sairaudet. Viinaankin on siis tänä vuonna kuollut yli viisinkertainen määrä ihmisiä koronakuolemiin verrattuna.

Tällä hetkellä vuosittain verenkiertoelinten sairauksiin kuolee noin 19000 ihmistä. Tilastojen mukaan viimeisen 50 vuoden aikana tästä syystä aiheutuneet kuolemat ovat vähentyneet noin 6000:lla. Syöpien aiheuttamat kuolemat sen sijaan ovat lisääntyneet noin 4000:lla. Huikean lisäyksen ovat tilastoissa tehneet dementian ja Alzheimerin taudin aiheuttamat kuolemat, nykyään niitä on yli 10000 vuodessa, kun 50 vuotta sitten luku oli lähellä nollaa. Ainakin jälkimmäiseen on täytynyt vaikuttaa lääketieteen ja diagnostiikan kehittyminen. Ehkä 50 vuotta sitten kuoltiin enemmänkin vain vanhuuden höperyyteen. Vähän niin kuin keskiajalla "päätautiin".

Alkoholiperäiset sairaudet eivät ole 50 vuoden aikana kuolemaan saakka lisääntyneet kovinkaan voimakkaasti. Viinaa on juotu aina ja siihen on kuoltu ennenkin.

1990-luvun laman aikana on piikki sekä verenkieroelinsairauksien aiheuttamissa kuolemissa (sydänkohtauksia?) että itsemurhissa. Se on kamalan surullista luettavaa ja kertoo ilmeisesti lama-ajan ahdistuksesta. Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset kuoleman aiheuttajina ovat lisääntyneet kovasti ja vastaavasti maaliikennetapaturmat vähentyneet. Tapaturmaisten kaatumisten lisääntymiseen vaikuttaa varmasti vanhusten kotihoidon lisääntyminen. Nämä molemmat ovat niin selkeitä kuolinsyitä, että niissä ei lääketieteen ja diagnostiikan kehittyminen vaikuta.

Myös murhien ja tappojen määrä sekä hukkumiskuolemien määrä on pysynyt suunnilleen samoissa luvuissa 50 vuoden ajan, hukkumiset ovat vähän vähentyneet, varmaankin vesiliikenneturvallisuusvalistuksen ansiosta. Tuberkuloosi on vähentynyt melkein olemattomiin, 50 vuotta sitten siihen kuoli vielä vuosittain nelisensataa ihmistä.

Omasta lähipiiristä en muista kenenkään kuolleen myrkytystapaturmaan enkä influenssaan. En myöskään ainakaan heti muista, että kukaan olisi tullut tapetuksi. Sen sijaan syöpiin kuolleita tunnen niin paljon, ettei kahden käden sormet riitä.


Lähde: Helsingin Sanomat / Kuukausiliite nro 579, 6/2020.
Kuvat: Pixabay

Kaikkien aikojen kesäjuoma

Kun raparperista on tehty jo monta piirakkaa ja kiisseliä ja vielä vaan puska pukkaa uutta vartta, voit kokeilla tehdä tätä mainiota raparperimehua.

Kahteen litraan mehua tarvitaan

- kilo raparperia
(= noin 2 litraa = noin 10 -12 keskikokoista vartta)
- 1 iso tai 2 pientä sitruunaa
- 5 dl sokeria
- 2 litraa vettä

Laita vesi kuumenemaan. Pilko sillä aikaa raparperit isoon (vähintään 4 litran) kannelliseen teräskattilaan tai kulhoon. Pese sitruunat ja siivuta. Lisää sitruunat kattilaan ja kaada sokerit päälle. Kun vesi on kiehuvaa, kaada  kattilaan em. aineksien päälle ja laita kattilan kansi paikoilleen. Anna tekeytyä noin vuorokauden ajan. Siivilöi ja pullota. Mehua laimennetaan noin 1 osa mehua, 1 osa vettä -suhteessa tai oman maun mukaan. Voi juoda sellaisenaankin, jolloin maku on melko vahva!

Mehu säilyy jääkaapissa noin viikon verran, jollei tule juoduksi nopeammin.

Jos käytät punaisia raparperin varsia, juomasta tulee kauniin vaaleanpunaista.

Juoma on kiva lisä myös juhlapöytään.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Melkein kuin olisi ulkomailla

Näkymä Keisarinsataman terassilta merelle

Tämän kesän toistaiseksi ainoa kesälomamatkamme suuntautui kaakon suunnalle. Nupit siis kaakkoon ja myös ikenet, heti loman alkajaisiksi. Aluksi autoilimme Myrskylään, josta Isäntä bongasi geokätkön ja sai taas uuden paikkakunnan ”maailmankartalleen”. EA tutustui sillä aikaa vanhan hautausmaan näkymiin. Havaitsin muun muassa, että ruotsin kielellä alkaa jo olla jalansijaa näillä kulmilla. Löysin sattumalta myös erään paikkakuntalaisen olympiavoittajan esivanhempien ja vanhempien sukuhaudan. Sankarihautausmaa vetää aina vakavaksi hilpeämmänkin hämäläisen. Varsinkin, kun katsoo vainajien ikähaarukkaa.

Välietappina oli Loviisa, jossa kumpikaan emme olleet ennen käyneet. Loviisa on viehättävä pikkukaupunki. Siellä tuli tutkittua paikallinen upea tiilikirkko sekä yksi geokätkö. Söimme myös lounasta, jotta jaksoimme jatkaa matkaa.

Loviisan kirkko

Seuraava etappi oli Kotka, jossa kumpikin olimme vuosia sitten piipahtaneet vain kerran. EA jotakin musiikkiteatteriesitystä katsomassa legendaarisessa ravintola Kairossa ja Isäntä pelaamassa ottelun harrastamassaan urheilulajissa. Lähestulkoon vieras kaupunki oli Kotka meille molemmille siis.

Ensiksi suuntasimme katsomaan Keisarillista kalastusmajaa Langinkoskella, jossa Kymijoki yhdessä kolmesta kohdastaan laskee Itämereen. Sekä kalastusmaja että koski olivat vaikuttavia paikkoja. Olipahan keisarilla ollut melkoinen maja. Se on iso, kaksikerroksinen rakennus umpihirrestä. Keisarin työhuoneen yhteydessä oli oikein vesivessakin.

Langinkoski

Keisarillinen kalastusmaja

Voimakkaasti virtaavan veden katseleminen puistattaa. Yksi viimeisimmistä puuhista mihin vapaaehtoisesti ryhtyisin, olisi minkään sortin sekaantuminen tuohon kuohuvaan koskeen. Koskenlaskuun en lähtisi isostakaan rahasta. Olen varmaan jossain entisessä elämässä hukkunut virtaavaan veteen. Juuri sellaiseen kuin on esimerkiksi Heinävedellä sijaitseva Kermankoski. Tämä Langinkoski näytti aikalailla samanlaiselta virtaavanvedenkammoisen silmään. Mutta oli se silti upea näky.

Langinkosken jälkeen jatkettiin vesiaihetta ja käytiin katsomassa kaupungin ylpeyttä, Sapokan vesipuistoa. Siitähän oli äskettäin juttua pääuutislähetyksessäkin. Sapokan aluetta on rakennettu ja kehitetty jo vuosien ajan ja pääpukarina on toiminut kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Sapokasta löytyi yksi geokätkökin. Vesiputouksen päällä kävimme katsomassa kiviset kotkat, jossa oli näytillä lähes kaikki suomalaiset rakentamisessa käytettävät kivilajit. Graniittia enimmäkseen, kuinkas muuten. Sapokka on saanut nimensä venäjänkielisestä nimestä, joka tarkoittaa saapasta. Merenlahti, jonka ympärille vesipuisto on rakennettu, on saappaan muotoinen.
https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-viheralueet/puistot/sapokan-vesipuisto/

Näkymä Sapokanlahdelle kalliolta, josta vesiputous alkaa.

Puistossa oli useita eläinaiheisia veistoksia.

Kasvilajien määrä on Sapokassa valtava. Alppiruusujen paras kukinta oli valitettavasti jo ohi. 

Vesi pumpataan virtaamaan putoukseen merestä.

Monenlaista rakennuskiveä on näytillä. Tässä vain osa.

Illalla kävimme syömässä Keisarinsatama -nimisessä ravintolassa meren rannalla, jonka vastarannalla on Mussalon saari. Ruotsalaisittain Mussal ö. Siellä on satama, jonne kulkee rautatie ja asutustakin noin 3500 asukkaan verran. Keisarinsataman rakennus on vanha höyrypanimo, josta tuotanto oli lopetettu pian sen jälkeen, kun Mallasjuoma Oy oli ostanut sen pois kuleksimasta. Aikansa häpeäpilkku, nyt kunnostettuna yksi kaupungin ylpeydenaiheista. Keisarinsatamassa palvelu oli erittäin ystävällistä, vähän liiankin. Jotain hiljaista, neutraalia taustamusiikkia olisi kaivattu, kun laineiden liplatus ei kuulunut terassille asti.

Päivän päätteeksi saimmekin sitten nukahtaa Karhulan Hovin kartanohotellin sileiden lakanoiden väliin. Samassa hotellissa ovat yöpyneet muiden muassa presidentit Kekkonen ja Koivisto rouvineen sekä Ruotsin kuningaspari Kaarle Kustaa ja Silvia. Myös entisen Romanian presidentti Ceausescu on vieraillut tässä hotellissa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.

Lempirunoilijani, oikee ykköne

Osa minun omista Heli Laaksosen kirjoittamista kirjoista

En enää muista miten löysin Heli Laaksosen murrerunojen äärelle. Eikä sen ole niin väliäkään - pääasia, että löysin. Ensimmäinen lukemani teos oli joka tapauksessa hänen ensimmäinen runokokoelmansa Pulu uis.

Helin runous aukesi itselleni aikanaan parhaiten, kun kävin kuuntelemassa hänen runonlausuntaansa (lue: lumoavaa tarinointiaan) livenä. Sen jälkeen aloin lukiessanikin kuulla runot ääneen pääni sisällä, Helin äänellä.

Hänen runoissaan on oivalluksia, jotka ihastuttavat minua. Näkemistä katsomisen sijaan, kuuntelemista enemmän kuin pelkkää kuulemista. Aistinautintoja ja herkullisia huomioita poimittuna arkisista asioista. 

Joissakin runoissa seikkailevat inhimillistetyt eläimet, esimerkiksi linnut ja lehmät. Joissain runoissa kertojaminä voisi olla lukija itse, kummastelemassa ja pohtimassa ääneen maailmanmenoa. Helin tapa katsoa ympäröivää maailmaa on ihmettelevä ja kunnioittava. Hän runoilee vaikeistakin asioista, mutta ei sorru osoitteluun tai paatokseen. Lukija saa itse oivaltaa. 

Viimeksi kuuntelin Ykköne-runoteoksen Bookbeatin kautta. Lukijana on Heli itse ja jos totta puhutaan, kukaan muu ei runoja voisikaan lukea. Heli itse on osa sitä juttua, joka tekee runoista niin hersyvän ihania.

Jos innostut lukemaan tai kuuntelemaan Helin runoja, kehoitan sinua antamaan asialle oman aikansa. Vie hetken päästä murremaailmaan sisälle. Jos luet runoja kirjasta, voit myös lukea itse niitä itsellesi ääneen.

Yksi monista lempirunoistani teoksesta Sulavoi teille maistiaisiksi:

Avioehto
Ehto o ehrotoine.
Eräpäivän mennä mettä.
Määl tarkoteta munt ja sääl sunt.
Sopimukse saa purkka, jos ossa koota kans.

1. Jos sää lähret, mää saan pittä kaik.
2. Jos mää lähren, otan sunt mukka.

Allekirjotus tähä _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Helin nimmari 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä jutussa mainittujen tahojen kanssa.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Milloin viimeksi luit mustakantisen kirjan?

Viime päivinä on yle.fi:n jutun pohjalta ja ilmeisesti myös yleistyneen rasismikeskusteluun liittyen on kysytty, että milloin viimeksi luit muun kuin valkoihoisen kirjailijan kirjoittaman kirjan?

Ei ole koskaan tullut edes mieleen pohtia sitä, onko kirjailija valkoihoinen vai mustaihoinen tai jotain muuta. Olkoon vaikka sininen tai finninaamainen tai vaikka atoopikko, ihan sama. Valitsen kirjani ihan muilla kriteereillä kuin kirjailijan ihonvärin tai muiden ulkonaisten ominaisuuksien perusteella.

En myöskään valitse kirjaa varta vasten sillä perusteella, että kirjailija on musta. Miksi tekisin niin? Ainoastaan, jos kirjailijan aihepiiri tms. sattuu kiinnostamaan (esim. afrikkalainen kulttuuri) ja kirjan on sattunut joku mustaihoinen kirjoittamaan.

Eikö Ylen juttu sisällä käytännön rasismia? Ihmisten erottelua ihonvärin perusteella? Vaikka tässä haetaankin ilmeisesti jotain positiivista näkökulmaa.Vai onko tarkoitus provosoida?

Tälle puuhastelulle sukua on se, kun liikennemerkitkin pitää muuttaa sukupuolineutraaleiksi, ettei jollekin satunnaiselle ohikulkijalle tulisi paha mieli. Miksi sitten hirvivaroitusmerkissä eläinhahmolla on sarvet päässä, vaikka ainoastaan uroshirvellä on sarvet? Kyllä minä nyt mieleni pahoitan. Äkkiä uusiksi kaikki hirvivaroitusmerkit koko maassa!!

Ihan yhtä lailla voisi kysyä, milloin viimeksi luit mustakantisen kirjan? Ai et koskaan?  Aijaijai...!

Michelle Obama

Viimeksi tietoisesti luin muun kuin valkoihoisen, (itse asiassa kuuntelin) Michelle Obaman kirjan. Kuuntelin sen toiseen kertaan alkuperäiskielellä ja kirjoittajan itsensä lukemana. Oli muuten erittäin mielenkiintoinen kirja ja MO:lla on miellyttävä ääni. Lisäksi häntä oli mukavampi kuunnella kuin montaa muuta ammattimaista ääneen lukijaa, jotka yrittävät liikaa, koska heidän täytyy, koska ovat usein näyttelijöitä tai muita ääniammattilaisia. Muutaman muun kirjan kuuntelun olen lopettanut ihan sen takia, kun en ole jaksanut lukijan tyyliä.

Valitsin kirjan, koska Michelle Obama on hieno ihminen ja hänen tarinansa kiinnosti. Lisäksi hänen aviomiehensä sattui olemaan fiksuimpia (ainoa?) USAn presidenteistä, varsinkin kun nykyiseen vertaa. En lukenut kirjaa vain sen vuoksi, että kirjoittaja on mustaihoinen. Samasta syystä en myöskään jättänyt sitä lukematta. Enkä miettinyt kirjoittajan ihonväriä missään vaiheessa. Enkä sitä, olenko tätä ennen lukenut tai luenko tämän jälkeen muun kuin valkoihoisen kirjoittaman kirjan.

Black lives matter on tärkeä asia ja rasismi on tuomittavaa, mutta rajansa kaikella. Onko inuiiteilta kysytty, haittaako heitä, että Suomessa jäätelöpuikon nimi on Eskimo? Voivat hyvinkin olla asiasta kovinkin mielissään. Jos edes tietävät ja jos se edes heitä kiinnostaa. Miksi valkoihoinen ihminen olisi aina oikeassa siinä, mikä on oikein ja kenellekin hyväksi? Onko Uncle Beniltä (se kokki ja tarjoilija, jonka kuva on riisipaketissa) kysytty mitään? Onko nyt vähän lähdetty keulimaan tämän blm-asian kanssa?

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Kaikkien aikojen kesäherkku

Loman alkajaisiksi meillä valmistuu perinteisesti herkullinen valkosipulihuuruinen munavoi.

Ainekset:

400 gr Oivariinia tai vastaavaa levitettä
3 keitettyä kananmunaa
5 - 6 valkosipulinkynttä
ruohosipulia, persiljaa

Näin valmistuu:

Keitä munia 8 minuuttia. Munien kiehuessa lapikoi Oivariini sopivaan kippoon. Puserra kuoritut valkosipulinkynnet, pilko ruohosipuli ja/tai persilja voin sekaan. Munien kiehuttua aikansa loppuun, käytä ne kylmässä vedessä niin, että pystyt kuorimaan ne. Muussaa haarukalla lämpimät munat lautasella ja lisää munat kippoon. Sekoita.

Ihan parasta paahdetun paahtoleivän, lämpimän riisipiirakan ja uusien pottujen kanssa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tää päivä meidät yhdisti

Eteläpohjalainen Isäntä ja hämäläinen Erikoinen Asiantuntija Nymma on varustettu melko erilaisilla temperamenteilla. Pari viikkoa sitten viimeksi jossain tilanteessa Isäntä totesi, että ”Oot sä viilipytty”. Myötä- ja vastamäessä on tullut kitkuteltua tätä kirjoitettaessa 34 vuotta.

Rakkauden hedelminä olemme saaneet kaksi ihanaa tytärtä, jotka nyt ovat jo aikuisia naisia ja omissa kodeissaan ja avioliitoissaan.

Isäntä on kotoisin seudulta, jossa ei puhuta eteläpohjalaista murreta ihan sellaisenaan, joksi se yleensä mielletään, esimerkiksi Juha Miedon tyyliin. Mutta kyllä Isäntä yhä edelleenkin tuloo ja menöö, vaikka on noin 40 vuotta sitten lähtenyt kotiseudultaan. Ihminen voi kuulemma lähteä Pohjanmaalta, mutta Pohjanmaa ei lähde ihmisestä. Tämä ei päde yksistään edellä mainittuun, vaan muihinkin kotiseutuihin. Ehkä jotkut seudut ovat leimallisempia kuin toiset.

Tiettävästi kyseiselle murrealueelle on porukkaa muuttanut joskus muinoin runsain mitoin Savon suunnalta, siinä lienee selitys hieman erilaiselle murteelle. Olenkin monesti miettinyt, että Isäntä taitaakin loppupelissä olla jossain määrin savolainen. No, löytyihän itseltänikin MyHeritagen DNA-testissä sukujuuria Baltiasta, Skandinaviasta ja Irlannista. Aika paljonkin, yli 10 prosenttia.

En minäkään täysin puhdasrotuinen hämäläinen ole. Mukana sukupuussamme on pientä twistiä itäiseltä Uudeltamaalta isän esi-isien puolelta. Isän äidin ensimmäinen puhuttu kieli oli ruotsi. Voikohan kieli olla jotenkin geeneissä, kun itse en koulussa kokenut ruotsin kieltä mitenkään vaikeana. Minulle se oli helpompaa kuin muut kielet. Äidin puolelta on löytynyt puhdasta hämäläisyyttä ihan Kanta-Hämeeseen asti.

Hääpäivän aamuna tänä vuonna keittelin rakkauden tekona Isännälle ja itselleni kaurapuuroa gluteenittomista kaurahiutaleista.

Eilen oli Isäntä hankkinut perinteisen hääpäiväkimpun, jossa on samoja kukkia kuin aikanaan oli oikeassa kimpussa. Vaaleanpunaisia ruusuja (alkuperäiset olivat ns. miniruusuja), liiloja freesioita sekä kieloja. Kielojen saatavuudessa on monena vuonna ollut ongelmia, kesäkuun puolivälissä kielon kukinta on usein jo ohi. Ja siis hääpäivä on kesäkuun puolivälissä, ei tänään.

Isäntä on hankkinut kimpun aina samasta kukkakaupasta. Kauppias muistaa jo sukunimen. Ensi vuonna hän aikoo tilata "sen tavallisen". Kukkakauppias muistaa jo sen, mitä kukkia kimppuun laitetaan. Alkuperäisessä oli myös jotain roikkuvaa, joka putosi osittain kirkon eteiseen jo menomatkalla, kun oli niin tuulinen sää ja kun suntio avasi ovet molempiin suuntiin (sisään ja ulos ja totesi, että "Vielä voi lähteä kumpaankin suuntaan."), meinasi lähteä lentoon sekä huntu että kimppu.

Pari vuotta sitten opiskelukaveri kertoi tarinan, missä kirkkoon vihittäväksi tullut nuoripari oli aikataulusyistä joutunut jättämään kirkkoharjoitukset väliin ja pappi oli vain pikaisesti neuvonut, että "Polvistutte sitten heti kun tulette". Siis alttarille, tietenkin. Pari oli ottanut ohjeen kirjaimellisesti ja olivat polvistuneet heti kun tulivat kirkkoon sisälle.

Mutta eipäs passaa nauraa muille, kun munattiin itsekin. Kirkosta poistuessa emme menneet oven taakse tai morsiushuoneeseen tms. mikä paikka se kulloisessakin kirkossa on, missä vastavihitty pari piiloilee ja odottaa, että hääväki poistuu kirkosta ja sen jälkeen ikään kuin tulevat heidän jälkeensä kirkosta pois. Ei vaan jotenkin tajuttu. Kirkkoharjoitus oli tehty papin kanssa samalla kertaa kuin vihkikeskustelu, eikä siinä mistään poistumisista puhuttu mitään. Me kävelimme suoraan kirkon portin pielessä odottavaan autoon ja kuski kaasutteli saman tien juhlapaikalle. Siellä sitten odotettiin ja ihmeteltiin, että missä se hääväki viipyy. Varmaankin olivat jääneet kirkon oven ulkopuolelle meitä turhaan odottelemaan. Heidän juhlapaikalle tulemisensa kesti nimittäin ihan jumalattoman kauan. Siltä se ainakin tuntui.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Tuskallisia joutopäiviä

Toimistotöitä tekevän ruumis ja mieli lepäävät pienen puuhastelun parissa. Sitä olen odottanut koko kevään.

Koitti loman alkajaisiksi ensin viikonloppu ja työpölyt hartioilta puhdistava ja vilvoittava kesäsaunominen. Vaan mitä tapahtui. Kompurointi ja jalan loukkaantuminen, jonka seurauksena on nyt neliveto päällä. Omat jalat ja kumitulppaiset metallivarret.

Lääkärin määräyksestä lepoa ja kohoa. Kirjaa, leffaa, päiväunta oheen.

Vaan pihamaalle on kaipuu. Kasvilavat ja kukkamaat kuiskailevat ja houkuttelevat luokseen. Kun ei lempeä pyyntö auta, huutelevat jo napakammin.

Yritän kyllä. Mutta maa on kivinen ja kuoppainen. Täräyttää jalkaa ja vihlaisee varpaita. Ei vaan pysty. Keho pistää stopin.

Tässä istun ja ihmettelen. Yritän vain ihailla ja kuulostella. Kesätuuli puhaltelee ja tuo tuoksuja tullessaan. Linnuilla on kova tohina ruokkiessaan poikasiaan. Olen tunnistanut jo neito-, aurora-, herukka- ja tesmaperhosen. Pörriäiset käyvät kukasta kukkaan.

Pihakahvi maistuu, mutta kahvin hörpättyäni jään tähän, enkä kiirehdäkään takaisin puuhieni ääreen. Luonnon äänet peittyvät hetkeksi pärisevän ruohonleikkurin äänen alle. Pian tuuli tuo tullessaan vastaleikatun nurmen tuoksua.

Tämä loma on sitten tällainen - yritän taipua siihen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tulkoon pimeys - ja pimeys tuli

Meille tuli pari viikkoa sitten black out niin kuin entiselle laivan kapteenille. Tosin eri paikkaan ja paremmissa tunnelmissa.

Tässä samassa talossa ollaan asuttu jo 19 vuotta ja nukuttu koko ajan samassa huoneessa. Ikkunat ovat itään päin ja sieltähän se aurinkokin on aina noussut. Nyt alkoi tuo ihana valo häiritä aamu-unia jo siinä määrin, että lähdimme hankkimaan makkariin pimennysverhoja. Miksei tätä oltu tajuttu aikaisemmin? Netistä selaamaan erilaisia vaihtoehtoja.

Ikkuna on leveä ja valmiista pimennysrullaverhoista ei löytynyt riittävää kokoa ja kaksi rullaverhoa rinnan olisi tuntunut liian kömpelöltä. Rullaverho olisi pitänyt teettää mittojen mukaan ja siitä olisi luultavasti tullut liian raskas, koska pimennysverhokangas on kuin kernikangasta.

Tangosta roikkuvat pimennysverhot oli siis ainoa ratkaisu. JYSKistä löytyi sopiva setti. Verhot olivat jäykät silitettävät, eikä niitä sileäksi yhden tähden lämmöllä saanutkaan. Saapa nähdä, menikö loppukin fengshui makkarissa pilalle tämän hankinnan seurauksena.

Halvempikin tämä ratkaisu on kuin rullaverho. Tämä tuli kustantamaan n. 66e. Verhojen ulkonäkö ei ole kuin Avotakan kannesta, mutta jos tällä keinolla saa nukuttua kellonsoittoon asti eikä olla tikkana pystyssä klo 4.48, niin ne ajavat mainiosti asiansa. Syksyllä ne voi raapaista alas ja kaapin perukoille talvehtimaan.

Nyt Erikoisen Asiantuntijan yövarustautuminen muuttuu. Enää ei tarvitse virittää pipoa ja/tai huivia ja silmälappuja silmille liiallista valoisuutta tukkimaan.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Lipputangosta ja vähän nupistakin

Nuppi nuppi nuppi nuppi nuppi nuppi pi

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Ai
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Seitsemänkymmentä isoisä täytti
Talo oli saatava siistiksi
Hienot juhlat tulevan näytti
Serkunkin piti mennä naimisiin

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Sus siunatkoon
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Ruuat oli tehty ja sahti oli tuotu
Serkun sulhanen oli armeijassa
Lehmien alta lannat oli luotu
Kunnes huomattiin tuo puute uus

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän päähän putosi
Mikäs sieltä?
Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Juhlatunnelman pilasi

Lipputanko vielä maalata piti
Kukahan senkin äkkäsi
Tuonen viikate liippasi liki
Kun tankoa ruvettiin kaatamaan

Nuppi nuppi lipputangon nuppi
Isoisän…

Näillä hulvattomilla Lapinlahden lintujen laulunsanoilla päästään kesäiseen aiheeseen, lipputangon huoltoon.  

Se on lähes jokakesäinen homma meidänkin tontilla. Koska lipputankohan likaantuu, kun se on ulkona ympäri vuoden ja se täytyy pestä. Sen koko mitalle kertyy ja kasvaa mustanvihreää tai vihreänmustaa töhnää, joka on osittain ilmansaasteita ja osittain jotakin levää tms. kasvustoa. 

Sitä Erikoinen Asiantuntija ei ole vielä selvittänyt, ei edes kovasti yrittänyt, miksi töhnää kertyy pahiten juuri tietyn ilmansuunnan puolelle lipputankoa? Nimittäin koillisen puolelle? Sehän on se suunta mihin aurinko ei paista. Tai paistaa ainakin vähiten. Ehkä auringon UV-säteily tuhoaa sen orgaanisen kasvuston, johon muu törky kiinnittyy? Niin, törky kertyy sinne, mihin aurinko ei paista, hah!

Jokunen vuosi sitten Isännän ollessa pihan huoltohommissa kävi niin, että tanko pääsi heilahtamaan voimakkaasti ja nuppi putosikin oikeasti. Ja vähältä piti, ettei pudonnut Isännän päähän. Kevyttä muoviahan se on, mutta putoaa sen verran korkealta, että olisi sen osuminen voinut olla vaarallista tai ainakin kipeää tehnyt. Nuppi halkesi, mutta kätevä Isäntä paikkasi sen jesarilla ja sama nuppi on pelittänyt tangon päässä aivan loistavasti kaikki nämä vuodet. Joka kerta pesun yhteydessä käydään kuitenkin keskustelu nupin kohtalosta. Tänäkin vuonna nuppi säästyi yt-menettelyltä (tuotannolliset syyt) ja saa jatkaa vielä toistaiseksi. Koska Isäntä siirtää sormen liipaisimelle aina kun joku alkaa puhua väri- ja vilkkuvaloista, ehdotin piruuttani, että hankitaan siihen uusi nuppi, jossa on valo. Ehdotus ei saanut kannatusta, vain sanatonta mulkoilua alaviistoon.
😆 

Keskikesän juhlaa varten pesemme sekä tangon että lipun. Kaadoimme taas tangon ja Isäntä pesi sen yleispesuaineella ja pehmeällä harjalla. Tällä kertaa tanko myös vahattiin venevahalla. Aikaisemmin ei moinen toimenpide ole tullut mieleenkään, kunnes törmäsin aiheeseen sattumalta. Että siis lipputangonkin voi vahata. Naru vaihdettiin uuteen jo viime kerralla. Vanhaa narua yritettiin silloin pestä, mutta sehän ei pesemällä puhtaaksi lähtenyt. Ehkäpä vahauksen ansiosta se töhnä pysyy nyt tangosta pitempään poissa siltä puolelta mihin aurinko ei paista.

Erikoiset Asiantuntijat jäävät nyt juhannustauolle. Palaamme ruutuun taas 22.6.2020.

Hyvää ja aurinkoista juhannusta kaikille!

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Viimeinen pisara

Kesälomani aloittajaisiksi rysäytin itseni alas saunanlauteilta. Lattiaritilälle ensin astunut jalka luiskahti alta ja jysäytin toisen jalan päälle koko painollani. Nimenomaan. Koko painollani.

Onneksi oli porakaivonkylmää vettä saatavilla ihan vieressä. Jalka vaan äkkiä kylmään ja seuraavaksi koholle. Sattui niin vietävästi. Alkoi oksettaa ja itkettää.

Kun siitä hieman tokenin, soitettiin päivystykseen ja kehoittivat tulemaan saman tien. Menomatkan jo arvuuttelin, että kaikki viisi varvasta ja jalkapöydän luita on napsahtanut poikki.

Vaan eikö mitä - kaikki luut ehjinä. Hip hei! Mutta ei se kipuun, särkyyn, tuskaan ja turpoamiseen auta, ettei luut särkyneet. Jomotti pahemmin kuin juurihoitoa vailla oleva poskihammas. Tai ainakin melkein.

Kolmen viime vuoden ajan olen telonut jalkojani. Ensimmäisenä murtui vasemman jalan keskari. Noin vaan sohvan jalkaa päin kävellessä. Kuului kuin kuivan oksan katkeamisesta aiheutuva "naks!" En kiirehtinyt tapahtuman ajankohtana, lauantai-iltana ensiapuun, vaan vasta sunnuntaina aamusella. Muistan kuinka hoitajat vilkaisivat toisiinsa, kun sanoin, että haaveri sattui jo eilen. "Keski-ikäinen rouva taisi olla pienessä sievässä, kun sohva tuli eteen." he näyttivät ajattelevan. No, en ollut tuiterissa, vaan tuttuun tyyliini vauhdikkaasti otin kurvit suoriksi.

Viime vuonna kipaisin tuttua metsäpolkua pitkin bussipysäkille ja matkan lopahti äkisti. Kiepsahdus vain ja olin maassa. Koko painollani nilkan päälle kaatuneena. Nivelsiteen repesivät ja jänne halkesi. Mokomasta kaatumisesta, mutta koko paino oli nilkalle liikaa.

Niin, se viimeinen pisara. Nyt tuli mitta täyteen. Viimeisen kerran vaa'an mittari heilahtaa näitä lukemia. Nimittäin. Ylipaino, sen lisäksi, että rikkoo jäseniä helpommin kuin kevytsarjalaisilla, myös aiheuttaa selvää kömpelyyttä liikkeisiin, joka edesauttaa tapaturmien syntymistä.

Kolmas kerta toden sanoi, tässäkin asiassa. Vähemmällä ei näköjään usko.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Päijänteen kansallispuisto ja mamil-miehet

Viikonlopun patikkaretkemme kohdistui Päijänteen kansallispuistoon. Se sijaitsee Päijät-Hämeessä Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueella. Vesistöalueet eivät kuulu kansallispuiston alueeseen.

Päijänteen kansallispuisto on yksi pienimmistä ja uusimmista kansallispuistoistamme. Se on laajuudeltaan 14km2 ja perustettu vuonna 1993. Lemmenjoen kansallispuisto on suurin ja vanhin. Sen pinta-ala on 2860km2 ja perustettu jo vuonna 1956.

Teimme pienen pyrähdyksen Asikkalan Pulkkilanharjun Harjureitille, joka alkaa suuren sillan kupeesta ja kulkee harjun laella käväisten välillä kirkasvetisen Päijänteen rannankin tuntumassa. Kanssasiskot ja -veljet Helsingissä saavat Päijänteen vettä hanasta. Mielenkiintoinen retkikohde samassa kansallispuistossa on Kelventeen saari Päijänteessä.

Harjureitille päästäkseen piti ensin autoilla kapeaa autotietä ja ohittaa henkensä kaupalla rinnatusten pyöräilevien niin sanottujen mamil-miesten (middleaged men in lycra) joukko, jotka eivät sitten mitenkään voineet käyttää vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää. Miksei kapealla tiellä autojen seassa pyöräilevät voisi ajaa peräkkäin?

Noilla suhahtelevilla mamil-miehillä tuntuu olevan pesiä vähän siellä sun täällä, koska niin usein niitä surisee jopa täällä kotikulmillakin. Ja autotiellä, vaikka pyörätie on vieressä. Luultavasti kyseessä on joku korona-ajan muoti-ilmiö. Voi liikkua trendikkäästi halutessaan kalliillakin välineillä, urheilullisesti pukeutuneena eikä tarvitse kenellekään kertoa, ajoiko putkeen 2 km vai 20 km vai vielä enemmän. Ei siinä mitään, pyöräily on hieno harrastus ja hyväksi kropalle kuin kropalle. Pyöräilen itsekin ja Isäntähän se vasta pyöräileekin. Mutta vain pyöräteitä pitkin.

Harjun päällä saimme opastetauluista tutkia muun muassa, miten harju on syntynyt ja miksi harjun päällä on suuria kiviä. Tulipa samalla reissulla yksi geokätkökin löydettyä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin tallentaminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Pikku Kokin jauhelihakastike

Kastike valmista nautittavaksi

Pikku Kokki innostui tuunaamaan jauhelihakastiketta italialaiseen tyyliin. Laati ensin kauppalistan ja kävi Jopolla polkaisten hakemassa kastikeaineet lähikaupasta. Jälkiruoaksi valikoitui lakritsijätskit.

Tarveaineet:

400 gr naudan jauhelihaa
1 prk pastakastiketta
1 prk Creme Bonjour juustoa (sipulisekoitus)
Suolaa
Mustapippuria
Öljyä paistamiseen

2 pss Mozzarellaa
Luumutomaatteja
Tuoretta basilikaa

Raketti-spagettia

Näin valmistuu:

Kuumenna öljy pannulla ja ruskista jauheliha. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää Creme Bonjour ja pastakastike. Sekoita. Kuumenna.
Ota pannu pois levyltä. Lisää pinnalle siivutettua mozzarellaa ja puolitetut tomaatit. Anna hautua kannen alka sen aikaa, että spagetit ehtivät valmistua (keittoaika 6 min.) Rouhi kastikkeen pinnalle vielä mustapippuria ja koristele tuoreella basilikalla.

Kyllä oli hyvää. Pisteitä 5/5.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Löysin sinut

Suositun brittiläisen viihdekirjailija Lisa Jewellin järjestyksessään toinen ja samalla uusin psykologinen jännäri Löysin sinut. 

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin kyseiseltä kirjailijalta ja heti laitoin lukulistalle hänen esikoisjännärinsä Sitten hän oli poissa.

Jewelliä on aika vähän käännetty suomeksi, vaikka hän on julkaissut tätä ennen jo parikymmentä viihderomaania. En pidä käännöskirjallisuudesta enkä mistään lailahietamiehistä, joten tämä(kin) kirjailija on sen vuoksi jäänyt huomaamatta. Tämä kirja oli koukuttava. Teksti on sujuvaa ja juoni etenee. Kirjassa ei ole liikaa hahmoja eikä hankalia nimiä muistettavaksi.

Kertomus on huikea, osin liikutaan parinkymmenen vuoden takaisissa ajoissa, ja kirjassa viedään tarinaa eteenpäin kolmelta eri kantilta. Ruumiita tuli kaksi, joista toinen oli tarinan kannalta olennainen. Tarina alkaa siitä, kun meren rannalla asuva kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti löytää sateesta rannalta istumasta muistinsa menettäneen miehen. Vastoin perheensä tahtoa hän vie miehen kotiinsa ja huolehtii tästä, kunnes miehen muisti alkaa pikkuhiljaa palailla.

Toisaalla parikymppinen ukrainalaissyntyinen nainen on kadottanut oudolla tavalla vastavihityn aviomiehensä. Miten nämä miehet kytkeytyvät toisiinsa vai onko kyseessä yksi ja sama mies? Ikä ainakin täsmäisi. Parikymmentä vuotta aikaisemmin on tapahtunut asioita, jotka ovat kaiken takana.
Psykopaatti on aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman, mikä on pilannut useamman ihmisen elämän.

Kirja ei ole synkkä eikä pelottava eikä siinä mässäillä väkivallalla. Arvaatte varmaan, mihin yh-äiti päätyi löytömiehen kanssa. Se oli perin inhimillistä ja hiukan romanttistakin, eikä silläkään asialla liikaa mässäilty. Tässä kirjassa on sivuja 437, joten ei sitä ihan yhdessä illassa lue, mutta ehkäpä viikonlopussa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kansi
Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuoleman arvoitus

Meitä ennen kulkeneet,
edellämme menneet.

Missä ovat,
vai ovatko edes enää.

Ovatko kuin ennenkin,
vai muuksi muuttuneet.

Vai palanneetko,
miten sitten ja minne.

Vai loppuiko matka siihen,
ja tuli joku toinen.

Ennen olematon,
vai uudestisyntynyt sittenkin.

Se, joka oli kanssani,
joka on edelläni mennyt.

Odottaako jossain,
ja tunnistanko vielä.

Jos kaikki on tässä ja nyt,
täytyy elää täysillä.

Ja vaikkei olisikaan.
Olisi kiva tietää.

Vai onko arvoitus sittenkin parempi.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Pyykkilaudasta pillereihin Naisten arki Suomessa 1950-1970-luvuilla

Kansatieteilijä, FT Maria Vanha-Similä on kirjoittanut otsikossa mainitun kirjan ilmeisesti paljolti pohjautuen väitöskirjaansa Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950-1970-luvuilla. Väitöskirja löytyy netistä ja on jo lukulistallani. Kirjailija viittaa kirjassaan useinkin Forssan tekstiiliteollisuuteen ja tehdastyöläisten perhe-elämään.

Ehkä kirjan sisältö perustuu vähän liikaakin tehdaspaikkakunnan naisten arjen kuvaamiseen. Vuonna 1950 kuului 1,67 miljoonaa suomalaista maa- ja metsätalousväestöön, joiden elämä ei ollut samanlaista kuin tehdaspaikkakunnalla asuvien. Maaseudulla ei siihen maailman aikaan oltu päiväkodeista ja lastenseimistä kuultukaan, sillä lapset hoidettiin tietenkin itse työtehtävien ohessa tai edellisen sukupolven edustajien toimesta.

Tässä kirjassa ei sinällään ollut mitään kovin suurta ja mullistavaa uutta tietoa, koska Erikoinen Asiantuntija on aina ollut kiinnostunut yhteiskunnasta sekä naisten asemasta ja arjesta. Minkähän vuoksi muuten aina puhutaan naisten asemasta? Miksei miesten asemasta? Miesten asemasta ei ole mitään puhumista. Se on itsestäänselvyys. Vai onko?

Nainenhan on aina ollut se toinen sukupuoli, joka on miehen rinnalla ollut vähäarvoisempi ja on sitä vieläkin. Nykyään naisen euro on 80 senttiä miehen kokonaiseen euroon verrattuna eikä se ole 1950-luvulta tähän päivään paljoakaan korjaantunut.

Yleinen oppivelvollisuus oli suuri mullistus naisten ja tyttöjen elämässä, joka johti parempiin kouluttautumismahdollisuuksiin. Pitkään 1950-luvulle saakka naisten kouluttautumista ei pidetty tärkeänä, koska he "kuitenkin menevät naimisiin ja jäävät kotirouviksi ja äideiksi". Ennen pitkää naiset olivat kuitenkin enemmistönä yliopistoissa ja korkeakouluissa laivanrakennus- ja kaivosteollisuusalaa lukuunottamatta.

Kirja vilisee vanhoja, nostalgisia valokuvia, joita on hauska katsella. Eräässä kuvassa oli vanha kuva Anttilan postimyyntiluettelosta, jossa oli yhdessä kulmassa teksti "Ryhmäristiside jokaiseen kotiin". Jotenkin kuulosti hurjan tutulta.

Edellä mainittu kuva Anttilan postimyyntiluettelosta.

Jos on nykypäivänä naisen elämässä vaikeuksia, niin on niitä ollut 1950-1970-luvuillakin. Silloin on niinsanotusti menty sillä mitä on, kun ei ole paremmasta tiedetty. Ja sama pätee tähänkin päivään.

Kuva kirjan sivulta Kestilän mainoksesta.

Äitini kävelypuvussaan 1950-luvulla.

Kuvat; Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etu- ja takakansi ja kuvia kirjan sivuilta sekä EAn kotiarkisto.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkiä saa jakaa.

Sairas urheilu

Sanotaan, ettei urheilija tervettä päivää näe. Sanonta pitänee paikkaansa koskiessaan kilpa- ja himourheilijoita, jotka treenaavat päivittäin tavoitteenaan olla lajinsa parhaimpien joukossa.

En ihmettele näiden äärimmilleen trimmattujen urheilijoiden sairaspäivien määrää yhtään. Kun mietin niitä kaikkia urheilulajeja, joita ihminen harrastaa, on päivänselvääkin, että ihmiskroppa vastustaa ja tekee stopin.

Ihmiskeholle järjenvastaisia lajeja on pilvin pimein. Ihan ensimmäiseksi juoksu. Ihmistä ei kanta-astujana fysiologisesti ole tarkoitettu juoksemaan. Ei loppujen lopuksi myöskään hyppäämään tai hypyn jälkeen laskeutumaan. Mutta rajoitteistaan riippumatta ihminen yrittää juosta kovempaa kuin lajitoverinsa - miksi ihmeessä - tai kestää kymmenien kilometrien pituisen lenkin. Uusimpana lajina älytön ultrajuoksu.

Ihmettelen suuresti mihin ihminen tänä päivänä tarvitsee niitä taitoja, joita useimmissa lajeissa tarvitaan. Lista on loputon, mutta jos mietitään vaikka muutamaan lajia.

Seiväshyppy - hissit on keksitty.
Pituushyppy - joen voi ylittää käyttämällä siltaa.
Pikajuoksu - ei ihmisen tarvitse saada saaliseläintä juosten kiinni.
Pitkän matkan juoksu - autot, hyvänen aika.
Moukarin heitto, painon nosto tai kuulan työntö - nostimet ja hihnakuljettimet siirtävät tavaroita paikasta toiseen.

Esimerkiksi kaikissa mainituissa lajeissa ihmiskeho joutuu venymään epäinhimillisiin koetuksiin ja "paikat hajoavat". Pienen huilin jälkeen väännetään kroppaan teippaukset ja eikun samaa vaan ja rääkkiä lisää.

Erilaiset joukkuelajit ymmärrän paremmim harrasteina. On kiva kisata, kokea joukkuehenkeä ja nähdä ja saada kavereita lajin parissa. Mutta (melkein) kaikissa lajeissa pitää kuulua johonkin liigaan, pörssiin tai ainakin korttelisarjaan. Muuten ei voi pelata. On niin nähty kaukalon tai pallokentän sisä- ja ulkopuolella tapahtuvat riidat, kun joko joukkuekaveri, vastapuoli tai tuomari toimi väärin. Jos kyse on lasten tai nuorten harrastuksesta, lasketaan mukaan vielä taistelevat vanhemmat.

En minä oikein ymmärrä kuntosaliharrastustakaan, kun pumpataan kroppa pinkeäksi lihasmöhkäleeksi ja pullistellaan muussa toiminnassa tarpeettomia lihaksia lavalla öljytty kroppa ja verisuonet tiukkana.

No, mikä sitten kelpaisi? Reipas kävely, retkeily, murtomaahiihto, uinti, pyöräily  ja kohtuudella toteutettuna. Mihin se ihmiskroppa nyt taipuu ilman odotettavissa olevia vaurioitumisia kehon väärinkäytön tuloksena.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Hallitse stressiä

Stressistä, tuosta työssäkäyvän tai muuten kovia kokeneen ihmisen kroonisesta "taudista" sekä sen hallitsemisesta on kirjoitettu kasoittain kirjoja ennen tätäkin.

Aika monia teoksia on vuosien mittaan tullut luettuakin ja joistakin niistä en ole tullut niinsanotusti hullua hurskaammaksi. Syystä, että ne on usein kirjoitettu niin kapulakielellä ja tieteellisiä termejä käyttäen, että on maallikkoa alkanut tympäisemään jo ensimmäisellä sivulla. Lisäksi niissä on minun makuuni liian hanakasti tarjottu stressin torjuntaan jotakin mindfulnessiä, jota kerran olen kokeillut ja havainnut, että ei ole EAn juttu. No, ehkä kokemukseen vaikuttivat epäedulliset olosuhteet silloin ja kokemus jäi muutenkin ehkä vähän ohuenlaiseksi.

Mutta tämä kirja. Tämä on toisenlainen tässä sarjassa. Se on kirjoitettu helppotajuisesti ja maanläheisesti. No, loppujen lopuksi siinä en nähnyt kovinkaan paljon uutta eikä ihmeellistä tietoa aikaisempaan verrattuna. Tavallaan se toimii hyvänä vertaistukena ja uskon vahvistajana siinä, että en olekaan yksin enkä väärässä joissakin asioissa. Jotkut asiat ovat olleet vain huonoa tuuria, mikä on johtanut stressiin ja loppuunpalamiseen.

Kuten monet muutkin vaikeudet, myös stressin alkujuuret ovat muun muassa lapsen varhaisten kehitysvuosien olosuhteissa. Varhainen kiintymyssuhde ja sen toimivuus tai toimimattomuus tai peräti lapsen kaltoinkohtelu vaikuttavat aikuisiällä siihen, miten ihminen reagoi kaikkeen eteen tulevaan. Tämä oli kirjan ydinsanoma, joka toistuu useaan kertaan. Ja tämänhän me olemme tienneetkin. Tokihan stressinsietokykyyn muutkin asiat vaikuttavat. Kuten esimerkiksi henkilö geeniperimä ja temperamentti.

Enemmän kuin omaa varhaislapsuuttani, kirjaa lukiessani pohdin enemmänkin sitä, onnistuinko äitinä tarpeeksi hyvin varhaisessa kiintymyssuhteessa omiin lapsiini. Toivottavasti. Siihen ei kukaan osaa vastata. Ehkä sekin on turhaa stressaamista, kun kukaan meistä ei ole täydellinen.

Aion varata tämän kirjan uudelleen, kun olen sen ensin palauttanut kirjastoon. Nyt se piti ahmia vähän kiireellä, kun palautuspäivä häämöttää jo ja se on jo varattu seuraavalle lukijalle. Luen sen uudelleen tarkemmin ajatuksen kanssa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etu- ja takakansi.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopoiminen ja muu käyttäinen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.

Tuhannen päreiksi

Uko yllätti kesälahjalla. Pamautti pöytään päreet ja minulla meinasi mennä pulla väärään rööriin ennenkuin hoksasin, että vallan mainiot käyttöesineet hän olikin tuonut.

Mäntyisen, siloisen,
laudeliinan puisen.

Kuuklasin tietysti lisätietoa tästä pepunpäreestä ja löytyi uutinen jos toinenkin. Idean äidit ja tuotekehittelyn tulokset ylittivät Ylen uutiskynnyksen vajaa 10 vuotta sitten: Vituke, Jormake ja Pyllyke

Totta se on, että ennen muovitettua paperista tai kankaista peflettiä, on istuinalusta tehty männyn päreestä. Muotoiltu emännän takaliston kokoon ja muotoon nähden sopivaksi. Perimätieto kertoo, että laiskempi isäntä laittoi rengin asialle, josta heti herää mieleen kysymys: "Mistä se renki emännän S:n tai XL:n tiesi?"

Mäntypuinen vituke on ollut ilmeisen tikkuinen, koska lempeimmät isännät ovat kiskoneet emännän löylyjä varten alusen pehmeämmästä haapapuusta. Tuon ajan deluxe lienee sitten ollut santelipuinen lärpäke. Sehän on tuontipuuta! Ruåtsalaiset tässäkin asiassa laittoivat keekoilun vieläkin paremmaksi ja heidän fröökkynänsä saivat löylytellä omenapuisella vitukkeella istuskellen.

Sanonta "Tuhannen p..un päreiksi" on syntynyt siitä, kun miehet ovat arvioineet puiden kokoa ja riittävyyttä eri käyttötarkoituksiin. Tuhanteen vitukkeeseen riittävä puu on ollut ilmeisen suuri.

Nykyisinkin, kun jokin hajoaa ihan täysin, säpäleiksi, sopii siihen sanoa "Meni tuhannen päreiksi." Kaikki varmasti ymmärtävät mitä tapahtui. Yhtä hyvin sopii käyttää samaan tilanteeseen sanontaa tuusan nuuskaksi, jossa tuusan sana on lainaus ruotsin tusen (tuhat) -sanasta. Kun tavara menee tuhanteen osaan, on se melkoisen osissa. Ja jos männystä revitään tuhat vituketta, ei taida samasta puusta saunaklapeja enää irrota.

No, miten toimi Vituke ja Jormake? Aika kivasti. Kun kuumaan löylyyn mennessään polttaville lauteille laittaa viileän Vitukkeen lauteen ja pyllyn väliin, ei tarvitse pelätä peräsimen polttamista. Käytön jälkeen huuhtaisu kuumalla vedellä ja jätetään pystasennossa lauteille kuivumaan. Kun käyttöikä on ohi, voi päreen polttaa saunan uunissa.

Lopuksi vielä asiaan liittyvä vanha suomalainen hokema (K18)

"Painu pois pershenki,
tule vilpoinen vituke,
painimeksi p..un päälle,
rohtimeksi raon etehen."

Lähde: Kotimaisten kielten keskus, www.rykkeri.fi

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ympäristötaidetta aamulenkillä

Lasse Ursin: Kurrenkukkia

Jokaviikonloppuiseen tapaan kävimme Haukkulin ja Isännän kanssa yhteisellä aamulenkillä. Menemme autolla jonnekin kauemmas kotinurkista, jotta Haukkulikin saa tuoksumaailmaansa vähän vaihtelua. Tällä kertaa löysimme uuden veistospolun, joka on vielä vähän tekovaiheessaan.

Volkkarin kuono ja ikenet suunnattiin kohti länttä, jossa sijaitsee keskussairaala ja sen kupeessa uimaranta pienellä lammella. Lammen ympärille on valmistumassa noin kilometrin mittainen ulkoilureitti, jonka varrella on paikallisten taiteilijoiden tekemiä ympäristötaideteoksia. Itse reitti tulee olemaan esteetön, sen voi siis kiertää vaikka pyörätuolilla. Välillä voi pulahtaa uimaan lampeen, jonka veden laatu on tutkimusten perusteella erinomainen.

Tässä vielä muutama:

Tiina Kaakinen: Haaveilija

Pekka Syrjälän ON on veistetty järeästä lahokuusen kannosta. Valmis taideteos tulee jatkamaan lahoamistaan, mutta taiteilija hyväksyy sen, eikä aio tehdä siihen mitään pintakäsittelyä.

Elisa Lientola: Let it flow 

Elisa Lientolan männystä veistämässä teoksessa on virta ja pisara. Toinen osa teoksesta on toisella puolella polkua.

Sami Leutola: Metropolis

Eeva Kaisa Jauhiainen: Kääpämiehet (unohdettuja sieluja)

Pahoittelut siitä, jos kaikki teokset eivät tulleet kuvatuiksi. Yritin kyllä kovasti.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin ja postauksen linkkejä saa jakaa.