Kaikkien aikojen lohilaatikko

Alkuperäinen ohje on netistä Sikke Sumarin resepteistä vuodelta 2017, julkaistu ainakin Ilta-Sanomissa. Ylläolevassa kuvassa lohilaatikko uuniin menossa. Valmis laatikko ei valitettavasti ehtinyt kuvattavaksi sattuneesta syystä... (Muokattu: pahoittelut, kuvia on poistettu tallennustilan säästämiseksi.)

480g lohta kevyesti suolattuna ja 1 cm paksuina siivuina
800g perunoita
40g voita
2 keltasipulia ohuina siivuina
1,5dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
pieni nippu tilliä silputtuna
suolaa ja mustaapippuria

Tarjoiluun: 40g kirkastettua voita

Tee näin:

Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä. Leikkaa ne sitten puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla.

Kuullota sipuli voissa pehmeäksi ja anna senkin jäähtyä.

Vispaa keskenään munat ja kerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja lisää sitruunankuori.

Aloita latomalla kerros perunoita vuoan pohjalle. Lusikoi muutama lusikallinen muna-kermaseosta perunoiden päälle ja lado sitten vuokaan lohiviipaleet ja niiden päälle jälleen hiukan munakermaa.

Paina kevyesti kädellä, jotta kerrokset tiivistyvät. Lisää sitten sipuli, jälleen hiukan munakermaa ja sitten tillisilppu.

Lado loput perunaviipaleet päällimmäiseksi. Lusikoi loppu munakerma perunoiden päälle ja tiivistä paistosta vielä kerran kädelläsi, ennen kuin panet sen uuniin noin tunniksi.

Testaa kuitenkin kypsyyttä jo kolmen vartin päästä, ettei loota vaan pääse kuivumaan!

Erikoisten Asiantuntijoiden koekeittiön kommentit ja tuunaukset:

Lohen määrä on ohjeessa melko tarkka, itse vähän pyöristin ylöspäin. Käytin tässä C-leikattua lohta, joka sattumalta oli lähikaupassa tarjouksessa (ei ruotoja, eviä eikä liikaa mahaläskejä). Ohjeesta poiketen en katsonut tarpeelliseksi vuorata vuokaa leivinpaperilla. 

Tässä ruoassa on olennainen juttu, että se tehdään kypsästä (lähes kypsä riittää, koska uunissa tunti) perunasta. Se vaikuttaa sekä makuun että suutuntumaan. 

Tuore tilli (runsaasti) ja sitruunankuoriraaste ovat tärkeät. Myös sipulin huolellinen kuullottaminen on olennaista, ettei sipuli jää kitkeräksi. 

Ensi kerralla kokeilen muuttaa munakermaa siten, että laitan 1/2 dl enemmän kermaa ja yhden munan vähemmän. Tulee vähemmän "munakokkelia" ja laatikosta ehkä vähän tuoreemman tuntuista. Terveellisyys on sitten kokonaan toinen juttu...

Myös lohen kevyt suolaaminen muutama tunti etukäteen on tärkeää lopputuloksen kannalta. Laitoin suolausvaiheessa mukaan myös vähän sokeria, 1tl lohifilettä (n. 500g) kohti.

Itse laatikon suolaamisen kanssa onkin säätämistä, että suolan määrän saa sopivaksi. Mutta parempi on liian vähän suolaa kuin liikaa.

Muokattu 15.2.2020:
Tätä suuren suosion saavuttanutta reseptiä on EAn koekeittiössä muokattu vielä niin, että osittain voi käyttää kylmäsavulohta, jos raaskii sen kalliimman hinnan vuoksi. 
Lisäksi lukijaltamme saadun vinkin mukaan kerman sijaan voi laittaa myös smetanaa.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä tai kuvissa näkyvien tuotteiden tai tuottajien kanssa.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja käyttäminen muualla sellaisenaan ilman lupaa on kiellettyä. Reseptiä saa kopioida ja käyttää ja linkkiä jakaa niin paljon kuin haluaa ja ehtii. Kiitos yhteistyöstä.

Siivekkäistä naapureista

Oletko koskaan seurannut ja laskenut kuinka monta eri lintulajia liikkuu pihapiirissäsi ja lähimaastossa? Asian havainnointi on toki hankalaa, jos on vaikka samantasoinen ornitologi kuin isävainajani. Hänen mielestään jokseenkin kaikki varista pienemmät linnut olivat varpusia.

Erikoiset Asiantuntijat alkoivat asiaa pohtimaan tarkemmin. Aiemmin on tullut ajateltua, että eihän siellä pihalla muita lintuja juuri näy kuin talitintit ja varikset.

Kun miettii ja muistelee kaikkia näkemiään lintulajeja koko tämän vuoden ajalta, kertyykin niitä loppujen lopuksi aikamoinen määrä. Asutaan kuitenkin muutaman kilometrin päässä suurehkon kaupungin keskustasta. Lukuun on laskettu pihamaalla nähdyt linnut sekä ne, joiden laulu on kuultu pihamaalla ollessa. Yli lentäviä muuttolintuja ei lasketa eikä pihalammen muovijoutsenta. 

Lintulajeja on kertynyt tähän astisen laskelman mukaan 31. Kaksi siivekästä livertäjää ovat vielä jääneet tuntemattomiksi. Vahva epäilys on kuitenkin siitä, että toinen on jonkin sortin kerttunen (pensas-?) ja toinen on kuhankeittäjä. "Viralliseksi" kokonaismääräksi sovitaan 31.

Tässä kaikki ”varmat” tapaukset:

Talitiainen

Kuusitiainen

Sinitiainen

Kirjosieppo

Västäräkki

Punarinta

Leppälintu

Peippo

Viherpeippo

Tiltaltti

Kivitasku

Räkättirastas

Mustarastas

Närhi

Jouhisorsa

Käpytikka

Palokärki

Korppi

Harakka

Varis

Naakka

Sepelkyyhky

Hiirihaukka

Kiuru

Punatulkku

Varpunen

Haarapääsky

Naurulokki

Käki

Tilhi

Keltasirkku

Kuvat: Pixabay

Näistä pihapiirissä olivat tänä kesänä pesimispuuhissa ainakin sinitiainen, kirjosieppo ja västäräkki. Kaksi ensin mainittua tekivät pesän ”näppäriin pikku yksiöihin”, jotka Isäntä on ripustanut tontin kahteen isoimpaan koivuun. Västäräkillä oli pesä ilmeisesti pihalla olevan lammen reunalla olevassa kivikossa. Kovasti se tuli ainakin näkyville hätäilemään aina, kun Haukkuli oli liikkeellä. Haukkuli taas ei piitannut västäräkistä mitään. Ei tainnut huomata koko tirppaa.

Mustarastas on sympaattinen ja yhtä aikaa utelias mutta arka. Se on kaikista ahkerin laulaja. Se aloittaa ensimmäisenä ja lopettaa viimeisenä. Tänäkin vuonna ekat sävelet kuultiin jo helmikuun lopulla. Mahtaa pyöräyttää parikin poikuetta kevään ja kesän mittaan. Sorsapariskunta käy säännöllisesti keväisin levähtämässä pihalammella päivänä tai parina. Sepelkyyhkyt ovat lisääntyneet näillä seuduilla. Jokunen vuosi sitten niitä ei vielä näkynyt. Käpytikka, palokärki, haukka ja korppi ovat kaikki aika vaikuttavia näkyjä. Tulee vähän sellainen olo, että seuraavaksi tulee varmaan korppikotka maisemiin. Tällä meidän käpytikalla on varmaan joku geenivirhe, kun se on koputellut katulampun kupua muutamana iltana. Ei tainnut toukkia löytyä kuitenkaan. 

Katso myös:

BirdLife Suomi ry on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö, joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä. BirdLife Suomi on osa BirdLife International -järjestöä, joka on maailman suurin ympäristöjärjestöjen verkosto www.birdlife.fi

Bloggaamisemme lyhyt historia ja sen sietämätön keveys

Aloitimme tässä ja nyt laatimaan bloggaamisemme "omaelämäkertaa". Niinhän nekin ovat tehneet, jotka ovat luoneet jo nuorena uran. Ei aina voi ymmärtää, miksi esim. alle kolmekymppinen räppäri kirjoittaa elämänkerran? Jo nyt? Onko asiaa kertynyt jo kirjaksi asti? Onko elämänviisautta kertynyt jo muillekin jaettavaksi? Eikö kannattaisi odottaa vielä toiset 30v, niin juttua tulis paljon enemmän? No rahastushan siinä tietysti on tarkoituksena. Ei meilläkään mitään erityistä viisautta ole, mutta kunhan nyt jotain höpistään. Me pistetään paremmaksi. Meidän blogin perustamisesta on kulunut aikaa hädin tuskin kaksi kuukautta ja jo nyt pukkaa muistelmia.

Meillä sen sijaan ei ole rahastus tarkoituksena. Meillä ei ole ns. pikkurahan puutetta. Isomman sen sijaan olisi 😁. Me ei (ainakaan toistaiseksi) mainosteta täällä mitään ja muutenkin yritetään pitää matalaa profiilia. Jonkinlaisen kirjoittamisen tarve on meillä itänyt jo pitkään ja Nytte ehdottikin jo kauan sitten kirjan kirjoittamista yhdessä. Kun aihe on edelleenkin vähän niinsanotusti hakusessa, niin päätettiin sitten aloittaa blogin pitäminen. ”Virallinen” syntymäpäivä on Suomen 101-synttäripäivä. Siitä se sitten lähti hiljakseen etenemään. Perustamiskokous pidettiin erinäisistä sattuneista syistä johtuen vasta Eurooppapäivänä. Siellä olikin pari lukijaakin itse sitä tietämättään "todistajina". Se oli liputuspäivä jo valmiiksi. Ei tarvi liputuspäivää siitä erikseen enää järjestää.

Mehän olemme tunteneet toisemme jo n. 35 vuotta. Yhteinen taival alkoi kauppaopiston markkinointilinjalta. Olemme siis niitä kuuluisia kauppaopiston naisia, jotka "todella kääntää mun pään". Ajauduimme samalle alalle ja erinäisten yhteensattumien summana myös lopulta saman työnantajan palvelukseen. Muutama vuosi meni, että vajosimme joulukorttiasteelle eri asuinpaikkakuntien ja elämäntilanteiden vuoksi, mutta tilanne on sittemmin korjaantunut. Jos olisi silloin ollut somet ja muut kotkotukset, niin olisi tullut enemmän pidettyä yhteyttä.

Kari Peitsamo: Kauppaopiston naiset

Sivut ja fb-profiilin teetimme alan ammattilaisella, Elina Temosella, Teenne.fi. Elinalta olemmekin saaneet hyvät neuvot ja avut. Ilman Elinaa tästä ei olisi tullut mitään. Me molemmat bloggaajat istumme/seisomme palkkatyössämme tietokoneen ääressä koko päivän. Näin ollen emme jaksaisi vapaa-ajalla nettisivujen kanssa tuskailla. Sitä se nimittäin oikeesti olisi meidän tekemänä. Aluksi vain kirjoiteltiin  ja lähetettiin tuotokset Elinalle julkaisuun. Hänkin varmaan joutui yllättymään siitä, kuinka paljon ja usein sitä julkaistavaa tuli. Ehkä ajan mittaan tahti tästä tasaantuu. Ja varmasti tasaantuukin, kun "tärkeimmät" on jo saatu kerrottua. Hyvään alkuun päästyämme saimme Elinalta ihan lähiopetusta blogin pidon käytännön asioista. Teimme opintomatkankin Elinan luokse Loimaalle. Upeaa, kun on ollut monialaisen ammattilaisen tuki käytettävissä.

Jotain kanavaa päässä risteilevien ajatusten ”ulostamiseksi” onkin kaivattu. Facebook on siihen ihan liian suppea. Toivottavasti tästä on ennen kaikkea iloa lukijoille ja toivottavasti lukijoita saadaan lisää. Tähän asti juttujen kirjoittaminen on ollut kohtalaisen helppoa. Tosin välillä pää on tyhjä kuin Vapahtajan hauta pääsiäisaamuna. Toisinaan taas juttua tulee kuin ”suden kuraa”. Parhaiten rattaat lähtee pyörimään yleensä koiralenkillä. Välillä ei meinaa töihin ehtiä, kun pitää tekstiä suoltaa tulemaan. Suuret kiitokset siis karvaisille ystävillemme avusta.

Olemme sopineet, että tietyistä aroista asioista ei kirjoiteta eikä ketään ainakaan tahallaan loukata. Yritetään kirjoittaa sellaista, mitä lukija tykkää lukea. Ei lähdetä minäminäminä-linjalle eikä muiden ihmisten arvostelemiseen. Molempia on nähty ihan tarpeeksi. Emme myöskään halua provosoida emmekä provosoitua. 😚

Kiitos aktiivisille lukijoille jo tässä vaiheessa. Uusista postauksista ajastamme aina ilmoitukset Facebookiin. Fb:n Erikoiset Asiantuntijat -sivusta kannattaa käydä tykkäämässä, niin saat aina ilmoituksen, kun uutta höpinää on blogissamme. Jos mahdollista, liitythän lukijaksi ”virallisesti”. Kommenttejakin ja lukijakysymyksiä odotellaan. Välillä ollaan vähän vakaviakin. Aidon positiivisuuden ja ilon kautta pidetään hauskaa!

Kaikkien aikojen vegaaninen kasvispaistos

Tässä kuvassa paistos on vasta menossa uuniin.

Alkuperäinen ohje on peräisin Yhteishyvän sivuilta (ei kaupallista yhteistyötä Valio, S-ryhmä / EA).

Ohjetta on tuunattu vain siten, että siitä on saatu vegaaninen ja sipuli on vaihdettu purjosipuliksi. Ja lisätty vesi. Kokkikin uskaltautui taas kuvaan.

400g kesäkurpitsaa (pese ja viipaloi)
3 perunaa (pese, kuori ja viipaloi)
pieni purjo (halkaise, pese ja viipaloi)
2 valkosipulinkynttä (tai kokonainen yksikyntinen valkosipuli)
1 rkl öljyä
1 pkt maustamatonta härkistä
400g purkki tomaattimurskaa
150g (1 pussi) vegaanista juustoraastetta, esim. Valion Oddlygood
1 pussi vegaanista tex-mex-mausteseosta
1dl vettä

Kuullota sipulit pannulla, lisää tomaattimurska, mauste ja vesi. Lisää härkis ja sekoittele. Anna hautua viisi minuuttia. Lado öljyttyyn uunivuokaan kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, perunaviipaleita ja kastiketta pannulta sekä juustoraastetta. Säästä kastiketta ja juustoraastetta päällimmäiseksi. Paista 150-175 asteessa n. tunti. Aluksi voi pitää kantta tai foliopalaa päällä n. puoli tuntia, ettei pinta ruskistu liikaa ja juusto kuivahda.

Paniikki putkessa

Monet ihmiset kärsivät erilaisista peloista. On korkean paikan kammoa, hämähäkkipelkoa, torikauhua, pimeänpelkoa, vesikauhua, sosiaalisten tilanteiden vaikeutta, kuoleman- tai elämänpelkoa. Näitä voi olla vaikea ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta. Ja kun sellainen sitten osuu kohdalle, niin ymmärrys kaikkiin edellä mainittuihin saa valaistusta.

Paniikinomaisilla peloilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tai siis järkipuhe ei niihin auta, ei oma eikä muiden. Pelon tunne hyökyy päällesi kaiken järjen vastaisesti eikä lähde pois ennen kuin pelon aiheuttama tilanne tai asia on poissa. Siedätyshoitokaan ei juuri auta, kun puhutaan todellisesta fobiasta tai paniikista. Ikävin neuvo on kuulla, että menet vain sinne jyrkänteen reunalle ja kurkkaat alas. Kyllä se helpottaa. Pelko saattaa olla niin sietämätöntä, että paniikissa hyppää sieltä jyrkänteeltä alas – se kun voi olla nopein tie pois siitä kamalasta tilanteesta. Tai toinen neuvo: ”Älä anna pelon rajoittaa elämääsi”. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa! Tämäkin neuvo tulee hyvässä tarkoituksessa, mutta ilman ymmärrystä, mistä oikeasti on kyse.

Paniikissa elimistö oikeasti luulee ja saa virheellistä informaatioita, että tässä ollaan nyt hengenvaarassa. Aistit terävöityvät, sydän hakkaa, verenkierto keskittyy tärkeimpiin elimiin, hengitys nopeutuu ja pinnallistuu. Tila ei ole vaarallinen, mutta aivosi saavat kaikesta edellä mainitusta viestiä, että hätä on ja kova. Saatat tuntea tukehtuvasi tai jopa kuolevasi siihen paikkaan. Ja kun näin kovasti pelottaa, hengitys vain kiihtyy ja haukot happea kitusiin minkä ehdit ja uloshengitys unohtuu. Pam! -saatat hyperventiloida itsesi pyörryksiin.

Kävin itse vuosi sitten nilkan magneettikuvauksessa revenneiden nivelsiteiden vuoksi. Piece of cake 😊 Jalka putkeen, muu kroppa lavitsalla putken ulkopuolella ja SuomiPoppia kuulokkeista. Vähän kuin mindfulnessiä työpäivän keskellä.

Siispä reippaana lähdin elämäni toiseen magneettikuvaukseen, tällä kerralla vuorossa pään kuvaus. Samanlaiselle lavitsalle toisin päin, pää putkea kohti. Mutta mitä ihmettä – putken halkaisija silmämääräisesti arvoituna noin 50 senttiä, paljon kapeampi kuin edellisellä kerralla. No, ei tässä vielä mitään.

Sitten minua alettiin kapaloimaan kuvausta varten. Ensin polvien alle tyyny ja käteen hälytyspainike (kääk!). Käsivarret kapaloitiin kiinni kroppaan ison pyyhkeen avulla. Seuraavaksi korvatulpat - missä kuulokkeet ja Jaajo Linnonmaa?  Sitten korvien ja pääkotelon väliin pieniä tyynyjä, että pää ei kuvattaessa heilu. Viimeiseksi puolikkaan avaruuskypärän näköinen hässäkkä päähän, jonka etuvisiiri meni nenän yli niin, että hengitys huurutti lasin ja esti näkyvyyden. Täydellinen avuttomuuden tunne ja sitten se olikin jo menoa, kun liukuhihna alkoi kuljettaa ihmiskapaloa kohti putkilon uumenia. ”Silmät kiinni”, huikkasi röntgenhoitaja viimeisinä sanoinaan. ”Älä unta näe”, ajattelin. Ainakin haluan nähdä mihin olen menossa.

Se oli virhe. Kun pää oli puoliksi putkilon sisällä ja katsoin parin sentin päässä yläpuolellani olevan putken kattoa, iski huimaus ja hapen loppumisen tunne. Laite nytkytti minua eteenpäin ja silmissä alkoi jo pimetä. Sydän hakkasi kuin viimeisillään ja tuskan pintahiki peitti välittömästi koko kropan. En painanut hälytyskelloa – huusin. ”Ota minut täältä pois”. ” Halua pois täältä heti”.
Ja näin onneksi kävi eikä kulunut kuin puoli sekuntia, kun olin vapauttanut itseni kääreistä, korvatulpista ja kypärästä. Ei naurattanut. Olin paniikissa.

Hoitaja oli fiksu ja rauhoitteli. Kertoi, että tämä on ihan tavallista. Hengitellään ja jutellaan. Mitä juttelemista tässä nyt on – ei onnistu putkeen meno.

Rauhoituin ja tutkin putkea molemmista päistä. Varmistin, että pääsisin halutessani putkesta pois omin avuin, jos tilanne niin vaatisi. Putkessa kiertää ilma, se on molemmista päistä avoin, eikä putki voi tutkimuksen aikana romahtaa päälleni.
 
Uutta yritystä. Kun minut oli uudestaan valmisteltu putkimatkalle, pyysin, että saisin piipahtaa putken puolella ennen kypäränlaittoa ja se sopi. Mutta ei se silti onnistunut. Vain otsahaivenet pääsivät putken sisäpuolelle, kun tuli tarve päästä pois tilanteesta. Kypärää ei sitten edes asetettu päähän.  Suunnitelma B käyttöön kuvauksen onnistumiseksi. Uusi aika seuraavaksi päiväksi ja ennen kuvausta rauhoittava lääkitys, joka on kuulemma melko yleistä.

Illalla kotona jo hieman (hyvin vähän) nauratti ja ihmetyttikin – mitä oikein tapahtui. Ei sitä järjellä voinut selittää. Ahtaan paikan kammo pääsi yllättämään ihan varoittamatta, ei puun, vaan putken takaa. Tällaisesta pelosta kun ei ollut itsellä mitään havaintoa etukäteen, se pääsi päälle kaikella voimalla.

Yön nukuin jotenkuten ja seuraava aamupäivä putken pää mielessä kului vähän sekavissa merkeissä. Kädet olivat kylmät, mutta hikiset. Ajatukset harhailivat, syke tuntui korkealta. Mutta eikö mitä – rohkeasti sovittuna aikana putkea kohti.

Sain lääkityksen ja sitten tunnin verran odottelua. Lääkkeen vaikutus ei tuntunut missään ja kun aikani tuli, astuin tutkimushuoneeseen epäilevin mielin. Putkeni, viholliseni – siinä se odotti suu ammollaan, että pääsisi haukkaamaan pelokkaan potilaan poskeensa.

Samat toimenpiteet kuin eilenkin ja tiukka määräys pitää silmät kiinni, kun lähtölaskenta alkaa ja myös koko kuvantamisen ajan. Näin päätin tehdä. Valmistelut oli tehty ja liukuhihna alkoi kuljettaa pillerillä terästettyä potilasta kohti syöveriä.

Ihan ensin pelon aalto tuulahti pääkoppaan, mutta syvään hengitellen ja hengitystä ennen uloshengitystä hieman pidätellen aloin laskea takaperin tuhannesta alkaen. Laske – hengitä – laske-hengitä - 863 – 862 – 861 - 860…. ” No niin, rouva, hienosti meni!” hoitaja käynnisti liukuhihnan ja yhtäkkiä olin ulkona putkesta. Mitä, nytkö jo – en ehtinyt laskea edes puoleen väliin. Olin hämmentynyt, näinkö se kävikin, nopeasti ja loppujen lopuksi pelottomasti.

No, pillerihän siinä tepsi ja myös osaava henkilökunta sekä vinkkinä avuksi saatu hengitystekniikka ja takaperin laskeminen. Mikä voittajafiilis. Mutta myös ymmärrys sille, että pelkotilaa ja paniikkia ei saa vähätellä. Sen kuristava ja otteessaan pitävä voima on jotakin sellaista, että sille ei järki oikein mitään mahda. Varsinkin kun pelko tulee täysin yllättäen.

Kaikkien aikojen kantarelliherkku

                                                                                         

Tarvitaan:

2 - 3 litraa tuoreita kantarelleja
1 pkt Amerikan pekonia (merkillä ei väliä)
2 sipulia
loraus kuohukermaa
suolaa tai Herbamarea
paahtoleipää

Kahden pannun taktiikka:

Puhdista ja pilko kantarellit. Kuumenna pannulla niin, että kaikki neste haihtuu sienistä.

Pilko toiselle kuumalle pannulle pekonit ja sipulit ja kypsennä pekonin rasvassa niin, että sipulit kuullottuvat.

Yhdistä ainekset yhdelle pannulle ja lisää kuohukermaa ja kuumenna. Lisää suolaa tai Herbamarea.

Paahda paahtoleivät, voitele halutessasi ja mätä kantarelliherkkua leivälle iso kukkurallinen.

Nams, mums - nauti maitolasillisen tai muun lempijuomasi kanssa.

:

Extraherkku:

Paahda paahtoleivät ja lado leiville kantarelliherkkua,

pilko päälle kaksi luumutomaattia ja höylää edamista kolme

juustoviipaletta pinnalle ja lisää hyppysellinen rouhittua

mustapippuria. Kuumenna uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista 5 - 10 minuuttia.

Ohje sopii hyvin myös torvisienille, orakkaille, lampaankääville, tateille ja suppilovahveroille.

Kaikkien aikojen kaalilaatikko

                              

1 pieni varhaiskaali tai ison kaalin puolikas

1,5dl puuroriisiä

400g vähärasvaista nauta-sikajauhelihaa

(½-1 dl tummaa soijarouhetta)

½ dl siirappia

vettä kaalin keittämiseen

paistorasvaa jauhelihan paistamiseen

suolaa

meiramia

kokonaisia maustepippureita

valkosipulijauhetta

(valkopippuria)

(voita pinnalle)

Tee näin:

Pilko kaali ja keitä sitä kypsäksi n. 15-20 minuuttia. Ota keitinvesi talteen. Ruskista jauheliha. Voit halutessasi lisätä paiston loppuvaiheessa vähän soijarouhetta. Se imaisee ylimääräistä rasvaa ja kosteutta ja antaa lisää ruokaisuutta. Keitä puuroriisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kaikki ainekset mausteiden kanssa ja laita seos voideltuun uunivuokaan. Kaada kaalin keitinvettä vuokaan sen verran, että veden pinta juuri ja juuri näkyy. Voit lisätä muutaman voinokareen pinnalle. Paista uunissa 175 C n. 1 tunti. Vegaaniversio syntyy soijarouheella ja kasvisrasvalla. Käytä silloin soijarouhetta pakkauksen ohjeen mukaan.

Oleellisen tärkeitä tässä ruokalajissa ovat riisin oikea määrä (ei liikaa), kaalin keitinveden käyttö sekä meirami ja siirappi.  













                                                                                                                                                                                                                                                                                                          

Kaikkien aikojen uunilohi

500g lohifile
1prk smetanaa
1/2 pieni purjo
2 rkl vihreää pestoa
2 rkl parmesaaniraastetta
1 rkl sitruunamehua
merisuolaa
kalamaustetta

Tee näin:
Huuhtele nahkapuoli lohifileestä puhtaaksi ja laita se nahkapuoli alaspäin uunivuokaan.

Halkaise purjo, huuhtele se hyvin ja viipaloi. Purjosta voi käyttää myös vihreän osan, kun se on hyvin pesty.

Levitä sitruunamehu ja pesto kalalle sekä suola ja kalamauste.

Jaa purjoviipaleet tasaisesti kalan päälle.

Levitä smetana kalalle ja ripottele sen päälle parmesaaniraaste.

Paista 150-asteisessa uunissa 40-45 min.

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Kokkikin uskaltautui kuvaan.
Juustonaksut eivät liity tapaukseen.

Orvokille uusi tilaisuus

Niin on syksyn tuntua ilmassa, että piti vaihtaa orvokin tilalle krysanteemit ulkoasetelmaan. Siinä on jouluasetelmasta säästetty sypressi ja keväällä pienenä taimena hankittu muratti. Jouluasetelman muovinen muratti ei lähtenyt kasvamaan, vaan tuuli vei sen ruukusta keskelle pihaa jossain vaiheessa. Piti siis hankkia oikea muratti tilalle.

Ylläolevassa kuvassa lähtötilanne joskus huhti-toukokuussa.

Orvokki saa mahdollisuuden encoreen. Vaihdoin sen toiseen ruukkuun, lisäsin multaa sekä Kekkilän kanankakka-merilevälannoitetta (ei kaupallista yhteistyötä Kekkilä/EA) ja leikkasin varsista kolmanneksen, oli kukkia tai ei. Vain muutaman jätin koristeeksi. Lisäksi nypin kaikki vanhat kukkavanat, joita en ole koko kesänä laiskuuttani nyppinyt. Aikamoinen homma. Lisäksi Haukkuli yritti koko ajan syödä kaikki kanankakat. En ole vielä keksinyt, miten harhauttaisin sitä, ettei se söisi kanankakkoja kukkapenkeistä. Tänä kesänä kukat ei sen vuoksi kanankakkaa saaneet ollenkaan.

Orvokki kehittää parissa viikossa uuden kukinnan,
kun se saa kanankakkaa, vettä ja aurinkoisen paikan.

Ja ei vainenkaan, ei mitään syksyn tuntua ole ilmassa.
Nythän se kesä vasta alkaa! Hyvää viikonloppua kaikille!

Jankuttamisen jalo taito

Vanhemmuuteen liittyy monenlaisia asioita. Rakkautta ja iloa, onnea. Odotus on, että nämä tunteet tulevat pintaan, kun lapsi syntyy. Aina ei käy niin. Vauva voi tuntua vieraalta eikä kiintymys lapseen synnykään heti. Enkö olekaan hyvä vanhempi, olenko jotenkin viallinen – ovat kysymyksiä jota tuore äiti ja isä kyselevät itseltään joskus jo yhteiselämän alkumetreillä. Ja kun on alkuun päästy, niin on koko loppuelämä aikaa syyllistyä riittämättömyyden tunteesta vanhempana.

Tässä pohdinnassa keskitytään pelaamiseen liittyvän lukijakysymyksen jatkona tulleeseen ajatukseen jaksamisesta ja sen toteuttamisesta käytännössä. Miten aikuinen jaksaa ylläpitää välittävää ja rakkaudellista valta-asemaansa suhteessa lapsen tahtotilaan. Nämä kaksi asiaa kun harvoin ovat tasapainossa. Valtapelin ainekset ovat koossa, kun lapsella on jokin mielenkiinnon kohde, joka rajoittamattomana veisi suurimman osan lapsen valveillaolon ajasta. Esimerkiksi tämä samainen pelaaminen. 

Ennen vanhaan lapsilta kyseltiin, kenen kanssa olit leikkimässä ja nykyään kysytään mitä pelasit. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkosen mukaan vanhemman tulee tietää missä lapsi seikkailee netissä ja minkälaisia pelejä hän pelaa ja tarvittaessa rajoittaa tai kieltää pelaaminen. "Vanhemmalle tulee eteen lapsensa kanssa kolmenlaisia asioita: Niitä, mistä hänen kuuluu kasvattajana päättää ja pitää huolta. Niitä, joissa hän voi tehdä parhaansa ja niitä, joille hän ei voi mitään." Sinkkonen muistuttaa. Pelaaminen on asia, josta ei neuvotella ja siitä päättää aina aikuinen. Mutta miten homman voi hoitaa käytännössä?

Asiaa ovat pohtineet useat asiantuntijat ennen Erikoisia Asiantuntijoitakin ja vastauksia on yhtä monta kuin on asiantuntijaakin. Mitä Erikoiset Asiantuntijat päätyivät pohdinnan jälkeen suosittelemaan toimintatavaksi?

Jankuttamaan – kauniimmin toistamaan kerta toisensa perään. Niin turhauttavaa kuin se onkin, kun tuntuu, että sanoma ei mene perille eikä ainakaan aikaansaa toivottua toimintaa. Jankuttaminen kuitenkin pikkuhiljaa alkaa muokata lapsen ajatusmaailmaa, kun riittävä määrä toistoja on tapahtunut. Pahinta olisikin, jos tämä toistorutiini jätetään puolimatkassa kesken, koska se oikeasti toimii.

Lukijamme pohti, olisiko jonkilaisesta äänitteestä tässä hyötyä? Kun äiti tai isä on aikansa jankuttanut tai kun rutina ja manku pelaamisesta alkaa tai olisi aika lopetella pelaaminen, nauha pyörimään. Äänitteen keston pituus riippuu lapsen iästä. Pikkulapsi-ikäiselle äänite voisi olla korkeintaan minuutin mittainen, laulumuodossa esitetty voisi tepsiä. Murrosikäinen voisi ensijärkytyksen jälkeen hyväksyä räpätyn moraalisaarnan ja voisi jopa ylpeillä sillä kaveripiirissä. Mennään siis lapsen tai nuoren maailmaan ja valitaan sopiva muoto ja kesto äänittelle.

Leikki on tehokas oppimisen keino. Leikillisyys on hyvä ottaa mukaan tähän toivotun toimintatavan oppimiseen. Pienen lapsen kanssa voi myös lorutella asiasta, koska mukavassa muodossa oleva asia on helpompi ottaa vastaan. Isomman lapsen ja nuoren kanssa voi kokeilla huumoria tai jopa ironiaa.

Useasti on niin, että tietyt asiat ovat muuttuneet perheissä tavoiksi. Perheen jäsenet ajautuvat helposti näille samoille urille. Lapset tietävät, että vanhempi antaa lopulta periksi ja kaikki jankuttaminen meni hukkaan. Kun uutta tapaa lähtee viemään eteenpäin, joutuu usein koville ja periksiantaminen houkuttelee. Se on ihan ymmärrettävää.

Uuden tavan oppiminen vie keskimäärin 70 päivää. Tässä ajassa asia muodostuu rutiiniksi. Pitkä aika! Mutta kun palkinto on vaivan arvoinen, ei pidä antaa periksi. Palkinto on, että lapsi oppii, että asiat tapahtuvat loppujen lopuksi samalla tavalla riippumatta siitä, vastustaako hän sitä vai ei. Kinasteluun käytetty aika voidaan jatkossa käyttää johonkin paljon mukavampaan tekemiseen yhdessä.

Erikoiset Asiantuntijat ovat lapsenkasvatusasioissa kokemusasiantuntijoita ja rinnalla kulkijoita.

Odotuksen viehätys

Aloitan takapuoleltasi, joka herättää kiinnostukseni. Etupuoli vahvistaa takaa saadun käsityksen. Paljastan teille, että nuuhkaisenkin hieman. Kunpa ilta tulisi pian. Olen tehnyt valintani.

Päivä kuluu muissa puuhissa, mutta silloin tällöin ajatukset karkaavat iltaan. Odotukset ovat korkealla ja pientä jännitystäkin olen havaitsevinani. Mielikuvissani olemme jo kahden ja saan pidellä sinua kunnolla otteessani.

Hetki on viimein käsillä. Tuuletan hieman makuuhuonetta ja vaihdan mukavampaa ylle. Sujahdamme yhdessä vällyjen väliin. Vihdoinkin.

Haluan vielä hieman pitkittää aloitusta ja tunnelmoida värisevässä odotuksen tunteessa. Katson sinua taas takaapäin ja sitten suoraan edestäpäin ja varovaisin sormin rohkenen raottaa kanttasi. Tuttu aamullinen tuoksusi!

Nyt pääsemme aloittamaan ja odotukseni palkitaan. Olen ahne ja sukellan salaisuuksiesi syövereihin. Ahmin – enkä malttaisi lopettaa. Viet minua kuin pässiä narussa. Mutta yö on armoton ja lyhyt, aamun ensimmäiset auringonsäteet muistuttavat, että ei kaikkea kerralla. Vastentahtoisesti päästän irti sinusta ja pyydän odottamaan. Meillä on aikaa.

Seuraava päivä kuluu normaaliin tahtiin, mutta illan lähestyessä polte kasvaa. Olen malttamaton. Kelaan mielessäni edellisillan viimeisiä hetkiä ja palautan mieleeni sen mihin jäimme.  Jotta jatko sujuisi luontevasti ja pääsisimme vauhtiin heti yhteisen hetkemme alkaessa.

Näin kuluu kesäinen viikkomme. Olemme iltaisin kuin yhtä vartaloa. En malta laskea sinua käsistäni. Mutta kuten aina, yhteisen aikamme loppu jo häämöttää. Hidastelen tarkoituksella, jotta aika hieman pitkittyisi. Mutta ajalla on lakinsa, jota se noudattaa.

Hetket ennen loppua ovat hengästyttävät, suorastaan kiihkeät. Ja lopuksi, täydellinen raukeaminen.

Kiitos. Olen pahoillani. Sillä siirrän sinut syrjään. Pois silmistäni. Olen valinnut jo uuden ja seuraavaa iltaa odotellessani olen kärsimätön.

Niin kuin aina, kun aloitan uuden kirjan lukemisen.

Armahda itsesi marjanpoiminnasta!

Nyt hei oikeesti ahdistaa lomaodotukset. Ei omat, vaan ympäristön ja yleisen mielipiteen ja sukulaisten asettamat marjanpoimintaan ja säilöntään liittyvät.

Muutimme Ukon kanssa parhaimpaan mansikka-aikaan ensimmäiseen omaan kotiimme. Ja mikä mahtoi olla ensimmäisten pakollisten ostosten listalla. Kaappipakastin. Vaikkei se oikeastaan olisi 1 h + kk:n pieneen keittokomeroon mahtunutkaan. Kuumin marjojen pakastusaika oli käsillä ja ”Niin on kiva sitten pakkasesta mansikkaa talvella ottaa” -tyyppiset lauseet ahdistivat pakkas- ja rasiaostoksille. Kymmenen kiloa mansikkaa ja kaikki suoraan pakastimeen.

Ja uskoo ken tahtoon, mutta mikään ei ole ollut suurempi pettymys, kuin maistaa ensimmäisen kerran keskellä talvea pakastemansikkaa. Muistan vieläkin Ukon hämmentyneen ilmeen. Kaukana oli kesäisen mansikan väri, tuoksu ja maku. Siinä meni mansikan pakastusfiilis saman tien. Tänäkin päivänä perheeni syö mansikkaa satoaikana niin että napa rutisee, mutta yhtään ei pakasteta. Koska ei ole mikään pakko.

Muitakaan marjoja ei juuri pakkaseen laiteta, mustikkaa korkeintaan. Ostettuna ja valmiiksi putsattuna. Rasioihin saamme marjat joten kuten itse. Pakastettu mustikka on kyllä hyvää, kaurapuuron päällä tai viilin kanssa – kuka tykkää mitenkin. Ihan yhtä hyvää se on ostomustikka kuin itsekerättykin.

Minusta on hienoa, että joku kerää marjoja yli oman tarpeen muille myytäväksi. Olisi kauhean harmillista, jos kukaan ei ostaisi, kun jollain riittää intoa keräämiseen. Moni nuori ja miksei vanhempikin on tienannut rahaa johonkin mukavaan. Juuri luin juttua, kuinka eläkeläinen oli 15 päivän marjastamisen tuotoilla risteillyt 15 päivää Karibialla (Seura 22/2019). Jos siis kaikille marjakaupan osapuolille jää kaupoista tyytyväinen olo, miksi vain marjanpoiminnasta saa kultaisen kruunun. Kyllä marjanostajakin on tässä asiassa yhtä paljon hyvän työn tekijä kuin poimijakin.

Mustikkaa on mukava joskus itse kerätä pienen (pyöreä vuoka halkaisija 26cm) piirakan verran. Siinä tuntee osallistuneensa koko kansan yhteiseen kesäpuuhaan ja voi sanoa käyneensä mustikassa. Jos sitä nyt kenellekään tarvitsee todistella.

Mustikka-aika osuu vielä usein yksiin pahimman hyttysajan ja helteiden kanssa. Josta syystä mustikkametsään lähtö on vielä vähemmän houkuttelevaa. Hikipäässä huhkiessa hyttysten ininä korvan juuressa vain kovenee, eikä helteestä huolimatta voi vaatetusta vähentää. Kotiin! Sanoo järki, vaikka mustikkaämpärin pohja vielä pilkottaa.

Puutarhamarjojen keruu se vasta vastenmielistä on. Kypsyy koko satsi samaan aikaan ja pitäisi olla kykkimässä marjapensaassa aamusta iltaan ja vielä mehustus tai pakastus päälle.  Olen kyllästetty mustaherukkamehulla jo lapsuudessa ja nuoruudessa tuli kiintiö täyteen. Ei mene herukkamehu edes flunssajuomana. Voin helposti jättää herukat rastaille, ne ilahtuvat kovasti ja ovat nopeita noukkijoita. Ei siinä kauan nokka tutise, kun pensas on tyhjennetty. Uko joskus intaantuu keräämään marjat parempaan talteen ja keittelen ne kyllä sitten mehuiksi.

Minua kummastuttaa, miten joku perhe saa kulumaan talven aikana 30 ämpärillistä mustikkaa, 20 ämpärillistä puolukkaa, 4 x 10 kilon laatikollista mansikkaa ja 50 pullollista herukkamehua. Tähän vielä soseet ja hillot päälle. Talviaikaan moni kuitenkin hankkii tämän lisäksi etelän hedelmiä c-vitamiinin lähteeksi. Luulisi, että keväällä jo viimeistään alkaa tökkiä. Mutta ei siinä mitään, varmasti on vitamiinien saanti taattu, kun marjat saa talven aikana käytettyä. Olen kyllä osunut kuulemaan myös niitä tarinoita, joissa pakastettuja marjoja hävitetään ennen uutta satokautta.

Tästä marjaruljanssista voi itsensä vapauttaa ja armahtaa. Kesällä voi nautiskellen napsia marjan sieltä toisen täältä, kun sattuu osumaan kohdalle. Mansikoita voi ostaa torilta ja syödä vaikka litrakaupalla saman tien. Metsämansikkaa makeampaa ei olekaan ja satokauden ollessa nyt parhaimmillaan niitä voi nauttia päivittäin sopivan metsäpolun varrelta.
Mikä onkaan mukavampaa, kuin toteuttaa lapsuusmuisto:  metsämansikat pujoteltuna timoteihin ja siitä imaista ne yksitellen parempiin suihin.
Talvella marjahimon iskiessä valikoimaa löytyy kyllä lähimmän marketin pakastealtaasta ja ihan ostettaviksihan ne on tarkoitettu.

Luonto tarjoaa herkkujaan kaikelle kansalle ja jokamiehen oikeudella luonnon marjoja saa kerätä toisenkin mailta, kunhan ei mene aivan pihapiiriin. Marjoja jää paljon keräämättä, mutta ei siitä pidä olla huolissaan saati syyllistyä. Kyllä siellä metsässä marjoille syöjiä riittää, linnut ja monet nisäkkäät käyttävät kaikkia luonnonmarjojamme ravinnokseen. Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös olla poimimatta marjoja säilöttäväksi asti.

Metsä- eli ahomansikka on ollut Suomessa tärkeä talousmarja 1800-luvulle saakka. Marjasaaliilla saattoi jopa maksaa veronsa. Metsämansikka on monipuolinen ja sen kaikki osat ovat hyödynnettävissä. Marjoista, lehdistä ja juurista voi valmistaa ruokaa ja rohtoja. Tämän ruusukasveihin kuuluvan kasvin kukkia voi syödä myös ennen kuin pohjusmarja pullistuu tuttuun mansikan muotoon ja lehtiä voi käyttää villivihannesten tapaan vaikkapa salaattiin. Tiesittekö muuten, että metsä- ja puutarhamansikankin varsinaiset marjat ovat ne pienet siemenet eli pähkylät sen marjana pidetyn punaisen möllykän pinnalla! Lehtien ihana tuoksu on peräisin eteeristä öljyistä, josta syystä lehtiä on käytetty erityisesti puhdistusrohtoina. Juurista on 1600-luvulla keitetty liemi tippurin hoitoon. Myös vatsavaivoja on lääkitty juuresta keitetyllä juomalla. Onpa metsämansikasta tehtyä sosetta nautittu ulkoisestikin - auringonpolttaman ihon hoitoon. Metsämansikan antioksidanttimäärä onkin moninkertainen verrattuna puutarhamansikkaan. Metsämansikkaa kasvaa Suomessa Oulun korkeudelle asti melko yleisenä ja pohjoisempana satunnaisesti. Kasvi viihtyy avonaisilla, aurinkoisilla ahomailla, tienpientareilla, rinteillä ja kallionkoloissakin. Korkeiden kasvien lomassa pikkuherkku ei oiken pärjää. Maatalouden ja laiduntamisen väheneminen on vaikuttanut metsämansikan esiintymisalueiden kaventumiseen. Erityisesti kaskitalouden aikana metsämansikka voi Suomessa hyvin ja marjaa riitti kerättäväksi ihmisten pihapiiristä ja ympäristöstä. Siirrettiinpä mansikoita kasvamaankin talonvieruistoille.

Ukkomansikka on suomalaisten ensimmäinen varsinaisesti viljelty mansikkalaji, joka on tuotu Suomeen Etelä-Euroopasta 1700-luvulla. Tänä päivänäkin tätä tulokaslajia löytyy luonnosta karkulaisena, mutta mikään uhka se ei ole kotoperäisille luonnonkasveillemme. Ukkomansikan aromi ei makuhermoja kutkuta, se häviää makeuskilpailussa reippaasti sekä puutarha- että metsämansikalle.

Nykyisin kasvatettavat puutarhamansikkamme ovat lähtöisin Amerikan mantereelta ja puutarhamansikka syrjäytti ukkomansikan viljelykasvina 1800-luvun loppupuolella. Puutarhamansikan valtteja on ukkomansikkaan verrattuna säännöllinen pyöreähkö muoto ja reilusti isompi koko. Kaupallisia lajikkeita on tänä päivänä kymmenkunta ja suosituimman lajikkeen titteliä pitää edelleen Polka, mutta uusia lajikkeita kehitellään koko ajan. Uudet lajit kestävät kasvitauteja edeltäjiään paremmin ja antavat parempaa satoa.

Mustikka on metsiemme terveyspommi, joka sisältää mm. runsaasti kuituja. Paljon puhutaan myös mustikan vaikutuksista silmien ja verisuonten terveyteen sekä hyödyistä muistin osalta.

Mustikka on herkullista smoothiena:
2 dl mustikoita
1 dl maitoa
1 dl luonnonjogurttia
puolikas banaani
Ainekset sekoittimeen, surauta ja kaada lasiin. Nauti!

Mustaherukka on Suomessa luonnonvarainen ja kuuluu alkuperäiseen kasvilajistoon. Tästä luonnonvaraisesta kannasta on viljelyyn jalostettu useita satoisia lajikkeita. Marjojen lisäksi mustaherukasta voi käyttää lehtiä, esimerkiksi teeksi ja rohdoiksi. Villiyrttiharrastajat käyttävät mustaherukan lehtiä ja monelle on tuttua lisätä mustaherukan lehtiä purkkiin kurkkuja säilöttäessä.
Mustaherukan lehdet ovat perusraaka-aine Louhisaaren juomalle, joka maistui itse Mannerheimille. Juoman reseptin voi kurkata vaikkapa sivustolta www.martat.fi

Marjoista on siis moneksi!

Marjastajat, marjanostajat ja marjattomat – nautitaan kesästä, herkuista, puurosta, marjoilla tai ilman!

Elli-mummo ja muisto maksasta (Mummo-trilogia, osa 3)

Ihan ensimmäiseksi mummo halusi aina pötkötteä jonnin tovin, kun oli reporankana junamatkan jäliltä. Minut hän kuitenkin koppasi kylykimyyryyn ja sain kuulla kylän kuulumiset.

-Oi joi, Nytte-pieni, van kun kasvat aekaeseksi, niin tiiät jotta miten matkan päälle juilii. Mutta ei kaet voe jäähä lorvehtimaan. Nyt hilipastaan kylille ja tulijaisten ostoon.

Tuosta ei paljon muuta informaatiota irronnut kuin tuliaiset, joten nousin nopeasti ylös ja ampaisin eteiseen vetämään kenkiä jalkaani. Ihan joka ikinen kerta Elli-mummo ostaa minulle jotain kivaa ja nättiä. Semmoista mitä en muuten saisi.

-Sipastaanko huulipunaa? Ei van, kaet se kelepaa iliman.

Höh, olisin kyllä tahtonut.

Sitten lähdettiin. Kohti Anttilaa. Mummo luki säännöllisesti Anttilan postimyyntikuvastoa ja tilasi sieltä kotiinsa vaatteet ja vermeet.

-En vasiten halua utsia, mutta ei kaet sinulla vielä mitään pojankossie ole katottuna?

Nyt en kyllä oikein ymmärtänyt. Silloin on paras vastata, että eiiiii….

-Jo sitä minähi, se on jokseenni pöljän hommaa ruveta niihin puuhin ennen rippikouluva. Sitten katsot jonnin tolokun poijan, muistahi!

-Juu!

Matkamme edetessä kohti määränpäätään mummo kertoili kuulumisiaan.

-Eilessäpäevänä oli meillä päen semmonen pöljä käemässä, höpättäe van eikä älyä lähtä kottiisa. Semmonen kutale, vahtas, että käyvään ruokapöytään ja saesi kutsun syömään. Van onneksi oli ukki pöllimetäsä eikä tuntunut hökeltävän kottii sieltä. Nin jopa sitten arvasi tämä rotjake lähtä poekkeen.

-Onko sinulla nälkä? Olet tuommoinen kuikkana. Nytpä menemme syömään.

Tätä olin pelännyt. Koska. Tiesin. Mitä tuleman pitää.
Maksaa.

Mummo oli sitä mieltä, että maksaa tuli syödä kerran viikossa tai vaikka useamminkin. Vaikken ollut ronkeli, niin maksaa inhosin. Yli kaiken.

Lihakaupan kautta kotiin ja keittiöpuuhiin. Minä sain hommaksi kuoria perunoita pottumuusia varten.

-Annetaan äetis huilata. Kyllä se sitten taas ehtii. Otapa sieltä se läöhkänä, niin paistan nämä maksat siinä.

Onneksi tiesin vanhastaan, mitä astiaa mummo tarkoitti.

-Alahan kalppia hakemaan kellarista puolukkaa. Se on isäs kohta kotona. Saahaan ruoka ies pöytään.

Tuskanhiki alkoi nousta otsalle ja kaikkialle.

Ovi kävi, isä tuli ja koko porukka kävi pöydän ääreen. Mummo tarjoili ja läiskäytti kaikkein mehukkaimman ja ISOIMMAN maksapihvin minun lautaselle.

-Nyt vaen hoarukka ja veihti käteen ja eäntä kohti. Olkaapa hyvät.

Viipaloin maksapihvin ihan pienen pieniksi suikaleiksi. Ensimmäinen pala haarukkaan, puolukkaa päälle ja muussia perään. Upposi. Toinen samanlainen satsi. Nielin maksanpalat kokonaisina. Mutta sitten alkoi tökkiä. Maksapihvin suikaleista oli vielä suurin osa jäljellä.

-Pitääkö sinua moanitella syömään. Olehan tolokusti ja pistele menemään.

Otin muutamia haarukallisia muussia. Se oli jo kylmettynyttä.
Äiti yritti minua pelastaa.

-Taisi Nytte syödä niin ison aamupalan, ettei vielä maita.

-No, ajastaan se nälkä kasvaa. Van teemme niin, että maksan syöt, pottumuusin voit jättää.

Tässä asiassa Elli-mummon sana oli laki. Ei auttanut ehdottaa, että toisin päin.

Aikuiset kun siinä sitten keskustelivat, hilasin vaivihkaa muussia maksanpalojen päälle niin, että lopulta kaikki maksa oli ”syöty”.

-Turhaan sinä juputit  Menehän siitä, mummo syö muusin poekkeen.

-Eiiiiiii! Huusin vain mielessäni.

Ei tarvinnut mummon kauhaista montaakaan haarukallista, kun temppuni paljastui.

-Van sinähän se läpiliipattu olet. Nyt jää sinun osalta nisut syömättä. Huomenissa sitten saat känttyä.

Häpesin, äiti ja isä häpesivät, ehkä olivat vihaisiakin. En kauhultani pystynyt tarkemmin analysoimaan. Siitähän minulle päällimmäisenä tuli huoli, että mummo peruu tuliaiset ja ottaa ne mukaansa ja antaa ne jollekin maksaasyövälle serkulleni. Pelkoni oli onneksi turha. Illan suussa hipsin omaan sänkyyni  ihana vaaleankeltainen yömekko  päälläni  ja Peppi Etelämerellä -kirja kainalossa.

Elli-mummo viipyi viikon verran, niin kuin aina. Maksaa ei enää syöty, ei silloin eikä sen jälkeenkään.

Enkä syö vieläkään. On se joku roti oltava.

Aikamiespoikia ja muita velikultia

Kesäaikaan, kun lämpö alkaa helliä kylmän Pohjolan asukkeja, on mahdollisuus kohdata koko miessukupuolen laaja kirjo ja nyt tutustutaankin osaan heistä hieman tarkemmin. Paremmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Viisautta on muistaa, että kesä saa monet näyttämään parhaat puolensa ja vasta syksyllä karu totuus paljastuu. Ollaan siis tarkkoina, kun tehdään tuttavuutta uusien lajien kanssa ensimmäistä kertaa. Esittelyyn valitut kaverit ovat puutteistaan huolimatta koko lailla harmittomia, joten kesän verran voi heidän seurastaan huoletta nauttia, mutta pitempiin suhteiseen suosittelemme tutkailemaan kumppania muista kategorioista.

Sarvijaakko

Panostaa toimissaan kaikkein eniten ulkonäköönsä. Patsastelee auringon lämmössä sarviaan kevyesti ja houkuttelevasti väristellen. Ulkokuori pettää tässä tapauksessa, sillä muuten tämä jäärien sukuun kuuluva kaveri on melkoisen yksitotista seuraa. Harrastuksiin kuuluu lähinnä uhittelu kilpakumppaneille. Lihansyöjä, joten vegetaristit älkööt vaivautuko.

Tupajumi

Varsin lyhytikäinen, joten siitä syystä sopii hyvin kesäheilaksi. Mutta mahdolliset jälkeläiset saattavat olla varsinainen riesa. Pikkuveitikat viihtyvät kosteassa ilmatilassa, joten kaikenlainen kosteutta kehittävä aines asuintiloista on hävitettävä, jolloin jälkikasvu saadaan lähtemään ns. omilleen.

Papintappaja

Rumat ne vaatteilla koreilee pätee hyvin tähän heppuun. Varsin lipevä ja sitoutumiskammoinen kaveri, jonka varaan ei kannata laskea yhtä kesää pidemmälle.

Jäärä

Jäärien suvusta esimerkkinä myskijäärä, useimmille tuttu voimakkaan hajun perusteella. Panostaa hajusteissa määrään laadun kärsiessä. Osaa omasta mielestään kätevästi myös hyödyntää kerroshajustamisen. Jääristä mainittakoon myös aitojäärä, joka kaikessa tekemisissään luottaa aitouteen, luomuna kiitos koko setti – parta, kainalot, tuoksut. Pesuveden mukana häviää myös miehekkyys, tietää aitojäärä. Jäärät saattavat aiheuttaa hämmennystä ristiriitaisella olemuksellaan, he ovat tavallisesti pitkiä ja hoikkia ja aikaansaavat täten mielikuvan komeudesta ja raikkaudesta.

Vyöihrakuoriainen

Housut vedetään ylös asti ja sidotaan kiinni kainaloiden alla kiertävän vyön kera. Tämä muoti ei vaihdu ja tästä syystä herran on joskus vaikea löytää ulos äidin peräkamarista.

Toisaalta mahdollisena kumppanina sikäli helppo, että ateriaksi kelpaavat monenlaiset ruuan tähteet. Tästä syystä eroon pääseminen saattaa olla melko hankalaa, jos se onnistuu kotiutumaan uuteen kotiin. Ulkoruokinnassa täysin harmiton.

Ukkohaiskiainen

Tästä saa kierrätystä kannattava samaa ideologiaa toteuttavan hyvän kaverin. Hävittää kaveriporukkansa kanssa pihapiiristä raadot ja lannoittaa samalla maaperää rouvan kukkapenkkiä varten.

Metsäsittiäinen eli tuttavallisemmin sontiainen

Jos kaipaa juttuseuraa nojatuolin ääreen, niin tämä heppu ei ole oikea valinta. Viihtyy metsän siimeksessä, jossa kipittelee pitkin polkuja omien harrastustensa parissa. Voisi sanoa, että on varsinainen kätköilyn uranuurtaja, kun kaivelee saaliinsa maan uumeniin. Harrastaa myös sienestystä. Sopii siis metsässä viihtyvälle. Eduksi on mainittava tyylikäs pukeutuminen kiiltävään kokomustaan.

Turilas

Mainittakoon kesä- ja juhannusturilas esimerkkinä turilaslajeista. Helppo tunnistaa karvoituksesta, joka rehottaa etupuolelta napaan asti avatun paidan kauluksesta sekä peittää hennosti myös selkäpuolen. Ei ole koskaan kuullut sheivauksesta brasiliaisesta puhumattakaan. Muutenkin hieman junttimainen olemukseltaan, tykkää pukeutua kokoruskeaan.

Tukkimiehentäi

Takertujatyyppi. Varo siis! Tarttuu kiinni eikä päästä irti. Kunnon luunappi saattaa tepsiä. Ulkonäkökään ei houkuttele. Karvaisia luomia koko keholla.

Seitsenpistepirkko eli tuttavallisemmin leppäkerttu

Tässäpä kaveri puutarhaihmiselle. Pedoksikin kutsuttu punatakki on avulias tuholaisten hävittäjä eikä palkkaakaan tarvitse maksaa kuin yösijan muodossa talven ajaksi. Tästä kannattaa jo ehkä pitää kiinni. Erottuu edukseen pukeutumalla punaiseen ja osallistumalla pihatöihin. Negatiivisena piirteenä voidaan mainita tapa tekeytyä kuolleeksi haastavissa tilanteissa.

Eräitä haitallisia lajeja on syytä varoa tai välttää kontaktia kokonaan. Nimikin sen jo kertoo. Muutamia mainitaksemme: nälvikkäät, liljakukot (jotka yrittävät hämätä punaisella vaatetuksellaan), pistiäiset, jäytiäiset, luteet ja pihtihäntäiset. 

Tutustu muihinkin komeisiin kovakuoriaisiin sivustolla: www.luontoportti.com/suomi/fi